Harjoittelu kaudella 2022-2023

Nuorten yleisurheilun harjoitusryhmä jatkaa säännöllisiä harjoituksia kaudella 2022-2023. Harjoittelua toteutetaan sisällä ja ulkona omien ohjeiden mukaan. Sisähalleissa harjoitellaan lajeja Kangasniemen jäähallin juoksusuoralla sekä ajoittain Pajulahtihallissa. Perjantaiaamuisin Mika ohjaa lukion liikuntavalmennuksen yleisurheiluryhmää.

Toimintaan on tervetullut mukaan mikäli on 13 -vuotias tai vanhempi ja on valmis säännölliseen harjoitteluun ja kilpailemiseen Joutsan Pommin edustajana. Yhteydenotot Mika Sirkka.

Lasten yleisurheilullinen harjoitus sunnuntaisin klo 15-17:00 koulukeskuksen salissa 5.2.2023 alkaen. Lapset ovat tervetulleita mukaan juoksemisen, hyppäämisen ja heittämisen alkeisharjoitteluun vanhempiensa seurassa. Vapaata liikuntaa ja ohjattua toimintaa.

Yleisurheilujaosto 2023

Mika Sirkka, pj, 040 733 0614
Tiina Seppälä, siht. 040 755 5115
Eva Pantelidis
Marko Kemppainen
Juha Virtanen
Petteri Oksanen
Sami Fagerholm

Yleisurheilun tuloksia

Toukokuun lopun yu-tuloksia

Toukokuun viimeisellä viikolla kisattiin Lahdessa Motonet GP ja Vantaalla Koululiikuntaliiton mestaruuskisat. Veera Reponen kutsuttiin mukaan N19 -sarjan 200m juoksuun Lahteen ennen virallisten Motonet gp-lajien alkua.

Nappula- ja seurakisat pidettiin helatorstaina

Hieman harmaa sää ei pelottanut yli 50:tä reipasta osallistujaa osallistumasta yhteistyössä järjestettyihin nuorimpien sarjojen kilpailuihin Joutsan urheilukentällä torstaina 26.5. Reippaita juoksusuorituksia, pientä empimistäkin sekä Panda-karhun

Pm-maastojen tulokset

Loistava kevätsää suosi ja radat olivat kunnossa Joutsassa lauantaina 21.5. Harmillisen vähän osanottajia oli kuitenkin 9-15 vuotiaiden piirinmestaruusmaastojuoksuissa. Järjestävän seuran urheilijoita oli ilahduttavasti 9 kappaletta,

Maastojuoksu-cup 1/4 tulokset (16.5.2022)

P5v 1km: 1)Onni Nykänen-Alvarez 5,49 P7 v 1km: 1)Anton Nykänen-Alvarez 4,24 P9v 1km: 1)Juho Tuominen 3,56 P11 1km: 1) Janne Tuominen 3,56 P13 3km 1)Aleksi

Olivia hyppäsi Tampereella

Olivia Fagerholm osallistui T14 -sarjassa Tampereella pidettyihin Tampere Indoor Junior Games -hallikisoihin. Kyseiset kisat ovat yleisen käsityksen mukaan Euroopan suurimmat yleisurheilun hallikilpailut. Tänä vuonnakin mukana

Pommilta edustusta nuorten sm-halleissa

Rico Sievänen ja Veera Reponen osallistuivat menneenä viikonloppuna nuorten sm-hallimestaruuskisoihin Helsingissä Myllypurossa. Kisat olivat jo lähes normaaleilla järjestelyillä. Ainoastaan valmentajien/huoltajien määrää oli rajoitettu ennakkoilmoittautumisella. Urheilijoita

Yleisurheilun tapahtumat

Kesän 2017 yleisurheilukisat

Tässä kesän 2017 aikana järjestettävien kisojen tiedot:   Avoimet aluekisat Joutsan urheilukentällä 03.07. klo 18:00 alkaen: M: 100m, 800m, pituus, kiekko N: 100m, 800m, pituus,

Lue lisää »

Maastojuoksu-cup 2017

No alkaahan se lopulta, maastojuoksu-cup nimittäin! Kevään osakilpailut ovat ma 22.5. klo 18 ja seuraava siitä kahden viikon kuluttua eli 5.6. samaan aikaan. Sarjoja alkaen

Lue lisää »

Perinteinen kuutamokierros 14.10.16

Joutsan Pommin ja OP Keski-Suomen yhteistyössä järjestämä perinteinen kuutamokierros kävellään perjantaina 14.10.2016. Lähtö tapahtuu K-Supermarketin pihasta klo 19. Kierrämme ns. Pappilan lenkin, matkaa kertyy noin

Lue lisää »