Harjoittelu kaudella 2022-2023

Nuorten yleisurheilun harjoitusryhmä jatkaa säännöllisiä harjoituksia kaudella 2022-2023. Harjoittelua toteutetaan sisällä ja ulkona omien ohjeiden mukaan. Sisähalleissa harjoitellaan lajeja Kangasniemen jäähallin juoksusuoralla sekä ajoittain Pajulahtihallissa. Perjantaiaamuisin Mika ohjaa lukion liikuntavalmennuksen yleisurheiluryhmää.

Toimintaan on tervetullut mukaan mikäli on 13 -vuotias tai vanhempi ja on valmis säännölliseen harjoitteluun ja kilpailemiseen Joutsan Pommin edustajana. Yhteydenotot Mika Sirkka.

Lasten yleisurheilullinen harjoitus sunnuntaisin klo 15-17:00 koulukeskuksen salissa 5.2.2023 alkaen. Lapset ovat tervetulleita mukaan juoksemisen, hyppäämisen ja heittämisen alkeisharjoitteluun vanhempiensa seurassa. Vapaata liikuntaa ja ohjattua toimintaa.

Yleisurheilujaosto 2023

Mika Sirkka, pj, 040 733 0614
Tiina Seppälä, siht. 040 755 5115
Eva Pantelidis
Marko Kemppainen
Juha Virtanen
Petteri Oksanen
Sami Fagerholm

Yleisurheilun tuloksia

Viikonlopun 14.-15.1. hallikilpailutuloksia

Tuloksia viikonlopulta 14.-15.1. Joutsan Pommin urheilijoiden osalta Joutsan Pommin nuoret miehet osallistuivat Jyväskylässä miesten sarjaan 60m juoksussa.  Hipposhallit Jyväskylä 14.1. T10 pituus: 17) Weera Järvinen

Hallikausi on käynnistynyt yleisurheilussa

Helsinki, Myllypuro. Pohjola Junior gp 19.11.2022 T14 kolmiloikka: 10) Olivia Fagerholm 8,90 (oma ennätys) Pajulahti 27.11. 2022 Intersport -nuorisohallikilpailut T9 150m erä 2. erä: 2) Weera

Maastojuoksucup 4/4 2022

Maanantaina 26.9.2022 juostiin vuoden viimeinen maastojuoksu cupin osakilpailu. Tässä tuloksia: M 5 km: 1) Santtu Pihlaja 21,02 M60 3 km: 1) Markku Olkkonen 13,31 P13

Maastojuoksu-cup 3/4 2022

leppeän lämpimässä syyssäässä juostiin kaudne kolmas maastojuoksu-cupin osakilpailu. Juoksuissa tehtiin huimia tulosparannuksia edellisiin kisoihin verraten. Tulokset maastojuoksu cup 3 osakilpailu 12.9.2022 M 5 km: 1)Marko

Pommin pojat sm-viesteissä 10.9.

Joutsan Pommin nuorten miesten joukkue osallistui viikonloppuna Jyväskylässä juostuihin sm-viesteihin. M17 -sarjan pikaviestijoukkueessa juoksivat juoksujärjestyksessä: Rico Sievänen, Luukas Kemppainen, Elias Laitinen sekä Benedict Seppälä. Valtteri

20.-21.8. tuloskatsaus – pm-kisoista mitaleita

9-15 vuotiaiden pm-huipentumat käytiin viikonloppuna Iitissä (20.8.) ja Orimattilassa (21.8.). Mitalirohmuja olivat Benedict Seppälä, Weera Järvinen sekä Janne ja Juho Tuominen. Iitin Ravilinnan kentällä oli

PM-ottelut käytiin Heinolassa

Joutsan Pommilta oli kaksi urheilijaa mukana pm-otteluissa sarjoissa 9-13 vuotta. Matteus Pihlaja otteli P12 sarjassa sijalle 4. pistemäärällä 670. Otteluun kuului lajeina 60m aitajuoksu, korkeushyppy,

Pommin nuorilta jälleen hienoja esityksiä SM-kisoissa

Nuorten sarjojen sm-kisat käytiin viikonloppuna Nurmijärvellä ja Lempäälässä. Kisaputki alkoi Lempäälässä perjantaina. Veera Reponen juoksi sadan metrin alkuerän voittoon ”hölkäten” ajan 12,98. Valtteri Virtanen juoksi

Yleisurheilun tapahtumat

Joutohölkkä 2019

Joutohölkkä juostaan jälleen lauantaina 6.7.2019 klo 16 alkaen Joutsan urheilukentältä alkavalla tutulla reitillä. Kisa alkaa lasten ja nuorten sarjojen lähdöillä ja hölkkä starttaa pian tämän

Lue lisää »

Hiihtokauden päättäjäiset 19.5.2019

Hiihtokauden päättäjäiset Lamminmäellä 19.5.2019 klo 17 Tilaisuudessa jaetaan seuranmestaruusmitalit, sarjahiihtojen palkinnot ja palkitaan kauden parhaat hiihtäjät. Tervetuloa kaikki hiihtäjät, hiihtokoululaiset ja heidän vanhemmat, talkoolaiset ja

Lue lisää »

Yleisurheilukauden päättäjäiset 2018

Yleisurheilukausi päätetään virallisesti sunnuntaina 8.11. klo 18 kahvilaravintola Hypoteekissa. Tilaisuudessa muistellaan mennyttä kesää ja palkitaan menestyneet urheilijat. Lisäksi palkitaan maastojuoksu-cupin kokonaiskilpailun parhaita. Toivotamme lämpimästi tervetulleiksi

Lue lisää »

Sisulisäikäisten pm-ottelut 25.8.2018

Joutsan kentällä kisataan lauantaina 25.8. jälleen ottelujen pm-kisat Lahden piirissä. Tällä kertaa mukana on viitisenkymmentä junioria sarjoissa 9-13 vuotta. Joutsan Pommin edustajina ovat tällä kertaa

Lue lisää »

Joutohölkkä jälleen 7.7.

Joutohölkkä juostaan tänä vuonna Joutopäivien yhteydessä 7.7. klo 16. Tervetuloa juoksemaan tai kannustamaan! Aiempien vuosien tuloksia löydät täältä. Mainos pdf:nä.

Lue lisää »

18.5. hiihtokauden ja hiihtokoulun päättäjäiset

Hiihtokauden ja hiihtokoulun päättäjäiset järjestetään perjantai-iltana 18.5.2018 klo 18.30 Lamminmäellä. Tilaisuudessa jaetaan seuranmestaruusmitalit, sarjahiihtojen palkinnot, palkitaan kauden parhaat hiihtäjät sekä muistetaan paikalla olevia hiihtokoululaisia. Tervetuloa

Lue lisää »

Yu-kauden päättäjäiset 2017

Yleisurheilukauden päättäjäiset pidetään kahvila Hypoteekissa sunnuntaina 29.10. klo 18 alkaen. Toivotamme tervetulleiksi kaikki kesällä yleisurheilukoulussa, harjoituksissa sekä kilpailuissa osallistujina sekä toimitsijoina olleet sekä kaikki muutkin

Lue lisää »