Harjoittelu kaudella 2025-2026

Harjoittelua toteutetaan sisällä ja ulkona omien ohjeiden mukaan sekä ohjatusti vanhemmilla urheilijoilla. Sisähalleissa harjoitellaan lajeja Kangasniemen jäähallin juoksusuoralla sunnuntaisin klo 16. Ota yhteys Mikaan, mikäli tavoitteellinen harjoittelu kiinnostaa.

Lauantaisin on Olivian ohjaamana halliharjoitus liikuntahallilla klo 10-11.30. Kaikkina lauantaina harjoitus ei ole sisällä vaan esim. turnausten tms. vuoksi harjoitus voi olla muualla.

Toimintaan on tervetullut mukaan mikäli on valmis säännölliseen harjoitteluun ja kilpailemiseen Joutsan Pommin edustajana.

Yhteydenotot joutspo@gmail.com tai suoraan jaoston jäseniin.

Yleisurheilujaosto 2026

Sami Fagerholm

Tiina Seppälä, sihteeri

Mika Sirkka  puheenjohtaja (valmennus) 040 7330614 mika.sirkka at  edu.joutsa.fi

Satu Saari 

Antti Nykänen

Juha Virtanen

Petteri Oksanen (nuorisovastaava) 0400 420761

Jere Rossi

Mikko Oksanen

Marjukka Heino

Yleisurheilun tuloksia

Hallikausi avattiin jo marraskuussa

Joutsan Pommin nuorisoryhmä osallistui Pajulahtihallissa järjestettyihin Intersport -hallikisoihin sunnuntaina 30.11.2025 Syksyn harjoittelua on toteutettu Kangasniemen jäähallin juoksusuoralla ja Joutsan liikuntahallilla sekä ulkona monipuolisesti syksyn aikana. Suurta määrää lajiharjoittelua ei ole kuitenkaan takana. Siksikin tulokset olivat ilahduttavan hyviä ja ennätykset paranivat reippaasti. Mukana kisoissa olivat Usva Oksanen, Vieno ja Vilja Rossi sekä Eeli (Elias) Kyröläinen. Mitalisijalle pääsi Viljo korkeudessa. Kuulassa sijoitus

Maastojuoksu-cup osakilpailu 4. tulokset

Kauden viimeinen maastojuoksu-cup keräsi mukavasti juoksijoita maanantai-iltana 29.9.2025. T5 1 km 1) Hilma Heinonen 7,12 2) Alisa Hölttä 7,28 3) Ilona Hölttä 7,59 4) Bea Kullberg 8,14 5) Enna Oksanen 8,55 P5 1 km 1) Urho Oksanen 4,26 T7 1 km 1)  Olivia Hölttä 5,00 2) Elli Oksanen 5,03  P7 1 km 1) Arvi Westman 6,03 T9 1 km 1)

Maastojuoksu-cup osakilpailu 3. tulokset

Hieman koleasta säästä huolimatta mukava määrä juoksijoita lähti matkaan maanantaina 15.9.2025. Erityisen ilahduttavaa oli, kun isommat juoksijat ottivat oman maaliintulonsa jälkeen kaikkein pienimmät vastaan suorastaan juhlavasti, koko loppusuoran mukana juosten ja kannustaen.  Vuoden 2025 viimeinen osakilpailu juostaan maanantaina 29.9. klo 18 tutuissa maastoissa. Ilmoittautuminen Joutsan urheilukentällä klo 17.30 alkaen. T5 1 km 1) Hilma Heinonen 7,47 2) Bea Kullberg 7,53 3)

Kauden viimeisten seurakisojen tulokset

Viimeisellä kilpailukerralla oteltiin 3-ottelu. 3-ottelun lajeiksi kaikille sarjoille oli valittu pituus, kuula ja 600m. Tässä osallistuneiden kokoamat pisteet. T9 1) Usva Oksanen 428 p, 2) Elli Westman 270 p, 3) Viola Heinonen 209 p, 4) Mette Teppola 206 p, 5) Elli Oksanen 120 p, 6) Ella Himanen 90 p, 7) Hilma Heinonen 37 p, 8) Lahja Pahalahti 33 p P9 1) Onni Nykänen-Alvarez 410 p, 2) Iivo Laitinen

Joutsan urheilukentän 40 -v juhlakisojen tulokset

Kentän tasavuosia juhlittiin arvon mukaisesti järjestämällä kilpailut. Esikisana toimivat lasten lajit, joissa Pommin urheilukoululaiset kipaisivat pikamatkan yleisön hurratessa. Lopuksi joukko kokoontui riviin etusuoralle palkittaviksi makoisilla jäätelötervehdyksillä, jotka tarjosi Grilli-Kahvio Tikander. Tämän yleisöön menevän ohjelman jälkeen aloittivat vanhemmat ikäluokat kilpailunsa. Odotettavissa oli hyvätasoiset kisat ja odotukset pääosin täyttyivätkin. Kenttäennätyksestä luvatun bonuksen saavutti itselleen Kankaanpään Seudun Leiskua edustava Eero Hirvinen, joka juoksi

Pm-ottelujen tulokset 2025

Kisat käytiin jälleen aurinkoisessa säässä leppeän tuulen puhallellessa. Huomio kiinnittyy tiukkoihin kisoihin sekä piirin ulkopuolisten urheiljoiden koviin tuloksiin. Hienoa, että kisoja etsitään myös oman piirin ulkopuolelta! Lahden piirin pm-ottelutJoutsan Pommi17.08.2025P9 3-ottelu 40mLoppukilpailu, Tuuli: NM1) Jooa Pitkämäki SeinäjSU 7,06 2) Elias Wessman LahdA 7,14 3) Jore Kojola HartVoi 7,68 4) Voitto Lehtonen LahdA 7,91 5) Onni Nykänen Álvarez JoutsPo 8,10 T9

Yleisurheilun tapahtumat

KESÄN 2023 TAPAHTUMAKALENTERI:

23.4. klo 18 Jeren keväinen harjoituskimara junnuille Yleisurheilun lajiharjoittelua 8-12 -vuotiaille sunnuntaisin huhti-toukokuussa urheilukentällä Jere Rossin ohjauksessa. Harkoissa voi valmistautua vaikka kevään ja kesän tuleviin maastojuoksuihin. Pohjustetaan yleisurheilukoulun alkua. 16.5. klo 18 Seudullinen maastojuoksu cup, Joutsan osakilpailu Uuden seudullisen maastojuoksu cupin osakilpailut: 10.5 Hartolassa liikuntamajalta, 16.5 Joutsassa urheilukentältä, 6.9 Pertunmaalla urheilukentältä ja 20.9 Sysmässä lähtöpaikkana Ohrasaarentie 11. Sarjat kaikenikäisille. Ilmoittautumiset paikan päällä klo 17.30, lähtö reiteille klo 18. Tule testaamaan erilaisia juoksumaastoja lähikunnissa! 20.5. klo 10-14 Perhepatikka Valklammen pitkospolulla Lähtöpaikka

Lue lisää »

Pommin nuoria Koululiikuntaliiton mestaruuskisoissa Mikkelissä

KLL:n yleisurheilumestaruudet ratkotaan Mikkelissä 27.-28.5. Pommin nuorista ovat mukana Luukas Kemppainen, Markus Porvari sekä Benedict Seppälä. Myös Valtteri Virtanen oli ilmoitettu mukaan, mutta pieni loukkaantuminen ja sitä seurannut flunssa sinetöivät poisjäännin. Lisäksi Joutsan Pommia seurana edustava Kiira Johansson on mukana T15 sarjan moukarissa Hartolan yhtenäiskoulusta.

Lue lisää »

Kolmen maakunnan pyöräily 28.5.

Yleisö on tervetullut seuraamaan kisaa.Koitin Kuppilasta kisaeväät ja juomat! Kolmen maakunnan pyöräily on pyöräily kilpailu joka järjestetään nyt ensimmäistä kertaa vuonna 2023. Lähtö ja maali ovat Hartolassa Koitin Kuppilalla osoitteessa Koitintie 1239, 19540 Koitti. Reitti kiertää kolmen kunnan (Hartola, Joutsa, Pertunmaa) ja kolmen maakunnan (Päijät-Häme, Keski-Suomi, Etelä-Savo) alueella lenkin jonka yhteispituus on 62 kilometriä. Reitti on pääosin päällystetyttä tietä, mutta myös soratiepätkä osuu reitille. Kilpailun reittiin voi tutustua ennakkoonwww.komoot.com

Lue lisää »

Yleiurheilukoulu alkaa 29.5.

Joutsan Pommin yu-koulu pidetään jälleen kesällä 2023. Aloitus on maanantaina 29.5.2023 klo 18 urheilukentällä. Yleisurheilukoulussa harjoitellaan yleisurheilun taitoja ja aika usein erilaisten leikkien ja kisojen avulla. Varaa mukaasi yleisurheilukouluun: -sään mukainen vaatetus (aurinkoisella säällä hattu, esim. lippalakki, huivi tms.) -juomapullo, jossa vettä (parasta janojuomaa) -liikuntaan sopivat kengät (lenkkarit ovat hyvät) -reipasta ja haasteita pelkäämätöntä urheilumieltä -kannustavaa asennetta muita kohtaan Muista myös, että ohjaajan kuunteleminen ja neuvojen noudattaminen on tärkeä taito! Kokoonnumme urheilukentällä maanantaisin klo 18 ajalla 29.5.-31.7.2023. Ohjaajina Luukas ja

Lue lisää »

Yleisurheilukauden 2022 päättäjäiset

Yu-kausi 2022 pistetään pakettiin palkitsemisilla ja muisteloilla Lamminmäen tiloilla su 6.11. klo 17 alkaen. Tervetuloa mukaan kaikki toiminnassa eri tavoin mukana olleet toimitsijat, tukijat, urheilijat, huoltajat, harrastajat tai muutoin hengessä mukana olleet! Lopuksi on kakkukahvitarjoilu.

Lue lisää »

To 28.7. seurakisojen aikataulu

Aikataulu on seurakisojen osalta ohjeellinen ja kilpailu alkaa kun kaikki ovat valmiina suorituksiin. 18.00 T/P 15 pituus 7-9 vuotiaat 40 metrin juoksu 18.15 11-13 vuotiaat 60m juoksu 18.30 M 100m (sen jälkeen kun seurakisan lasten sarjat ovat juosseet) 18.30 7-9 vuotiaat pallonheitto 18.50 11-13 vuotiaat keihäs 18.50 7-9 vuotiaat 400m 19.00 11-13 600m ja tuloskisojen T13 600m (yhdessä seurakisan 11-12 sarjalaisten kanssa) 19.10 vanhempien sarjojen 800 ja 1000m 19.20 M 4x100m

Lue lisää »