Harjoittelu kaudella 2025-2026

Harjoittelua toteutetaan sisällä ja ulkona omien ohjeiden mukaan sekä ohjatusti vanhemmilla urheilijoilla. Sisähalleissa harjoitellaan lajeja Kangasniemen jäähallin juoksusuoralla sunnuntaisin klo 16. Ota yhteys Mikaan, mikäli tavoitteellinen harjoittelu kiinnostaa.

Lauantaisin on Olivian ohjaamana halliharjoitus liikuntahallilla klo 10-11.30. Kaikkina lauantaina harjoitus ei ole sisällä vaan esim. turnausten tms. vuoksi harjoitus voi olla muualla.

Toimintaan on tervetullut mukaan mikäli on valmis säännölliseen harjoitteluun ja kilpailemiseen Joutsan Pommin edustajana.

Yhteydenotot joutspo@gmail.com tai suoraan jaoston jäseniin.

Yleisurheilujaosto 2026

Sami Fagerholm

Tiina Seppälä, sihteeri

Mika Sirkka  puheenjohtaja (valmennus) 040 7330614 mika.sirkka at  edu.joutsa.fi

Satu Saari 

Antti Nykänen

Juha Virtanen

Petteri Oksanen (nuorisovastaava) 0400 420761

Jere Rossi

Mikko Oksanen

Marjukka Heino

Yleisurheilun tuloksia

Hallikausi avattiin jo marraskuussa

Joutsan Pommin nuorisoryhmä osallistui Pajulahtihallissa järjestettyihin Intersport -hallikisoihin sunnuntaina 30.11.2025 Syksyn harjoittelua on toteutettu Kangasniemen jäähallin juoksusuoralla ja Joutsan liikuntahallilla sekä ulkona monipuolisesti syksyn aikana. Suurta määrää lajiharjoittelua ei ole kuitenkaan takana. Siksikin tulokset olivat ilahduttavan hyviä ja ennätykset paranivat reippaasti. Mukana kisoissa olivat Usva Oksanen, Vieno ja Vilja Rossi sekä Eeli (Elias) Kyröläinen. Mitalisijalle pääsi Viljo korkeudessa. Kuulassa sijoitus

Maastojuoksu-cup osakilpailu 4. tulokset

Kauden viimeinen maastojuoksu-cup keräsi mukavasti juoksijoita maanantai-iltana 29.9.2025. T5 1 km 1) Hilma Heinonen 7,12 2) Alisa Hölttä 7,28 3) Ilona Hölttä 7,59 4) Bea Kullberg 8,14 5) Enna Oksanen 8,55 P5 1 km 1) Urho Oksanen 4,26 T7 1 km 1)  Olivia Hölttä 5,00 2) Elli Oksanen 5,03  P7 1 km 1) Arvi Westman 6,03 T9 1 km 1)

Maastojuoksu-cup osakilpailu 3. tulokset

Hieman koleasta säästä huolimatta mukava määrä juoksijoita lähti matkaan maanantaina 15.9.2025. Erityisen ilahduttavaa oli, kun isommat juoksijat ottivat oman maaliintulonsa jälkeen kaikkein pienimmät vastaan suorastaan juhlavasti, koko loppusuoran mukana juosten ja kannustaen.  Vuoden 2025 viimeinen osakilpailu juostaan maanantaina 29.9. klo 18 tutuissa maastoissa. Ilmoittautuminen Joutsan urheilukentällä klo 17.30 alkaen. T5 1 km 1) Hilma Heinonen 7,47 2) Bea Kullberg 7,53 3)

Kauden viimeisten seurakisojen tulokset

Viimeisellä kilpailukerralla oteltiin 3-ottelu. 3-ottelun lajeiksi kaikille sarjoille oli valittu pituus, kuula ja 600m. Tässä osallistuneiden kokoamat pisteet. T9 1) Usva Oksanen 428 p, 2) Elli Westman 270 p, 3) Viola Heinonen 209 p, 4) Mette Teppola 206 p, 5) Elli Oksanen 120 p, 6) Ella Himanen 90 p, 7) Hilma Heinonen 37 p, 8) Lahja Pahalahti 33 p P9 1) Onni Nykänen-Alvarez 410 p, 2) Iivo Laitinen

Joutsan urheilukentän 40 -v juhlakisojen tulokset

Kentän tasavuosia juhlittiin arvon mukaisesti järjestämällä kilpailut. Esikisana toimivat lasten lajit, joissa Pommin urheilukoululaiset kipaisivat pikamatkan yleisön hurratessa. Lopuksi joukko kokoontui riviin etusuoralle palkittaviksi makoisilla jäätelötervehdyksillä, jotka tarjosi Grilli-Kahvio Tikander. Tämän yleisöön menevän ohjelman jälkeen aloittivat vanhemmat ikäluokat kilpailunsa. Odotettavissa oli hyvätasoiset kisat ja odotukset pääosin täyttyivätkin. Kenttäennätyksestä luvatun bonuksen saavutti itselleen Kankaanpään Seudun Leiskua edustava Eero Hirvinen, joka juoksi

Pm-ottelujen tulokset 2025

Kisat käytiin jälleen aurinkoisessa säässä leppeän tuulen puhallellessa. Huomio kiinnittyy tiukkoihin kisoihin sekä piirin ulkopuolisten urheiljoiden koviin tuloksiin. Hienoa, että kisoja etsitään myös oman piirin ulkopuolelta! Lahden piirin pm-ottelutJoutsan Pommi17.08.2025P9 3-ottelu 40mLoppukilpailu, Tuuli: NM1) Jooa Pitkämäki SeinäjSU 7,06 2) Elias Wessman LahdA 7,14 3) Jore Kojola HartVoi 7,68 4) Voitto Lehtonen LahdA 7,91 5) Onni Nykänen Álvarez JoutsPo 8,10 T9

Yleisurheilun tapahtumat

YU-kauden 2025 päättäjäiset

Vietämme yleisurheilukauden 2025 päättäjäisiä su 2.11.2025 klo 17:00 alkaen Lamminmäen tilalla (Lammintauksentie 99, Joutsa). Ohjelmassa perinteiseen tapaan kesän muistelua, palkitsemisia sekä tarjoilua. Tervetuloa mukaan kaikki kesän aikana toiminnassa mukana olleet! Ilmoittaudu ennakkoon ja kerro monta osallistujaa on tulossa: pepi.oksanen@gmail.com / 0400-420761 (WhatsApp/tekstiviesti).

Lue lisää »

Syksyn maastojuoksu-cupin osakilpailut

Kauden kolmas ja neljäs maastojuoksu-cupin osakilpailut juostaan maanantaisin 15. ja 29.9. Joutsan urheilukentän ja pururadan maastoissa. Kellonaika on 18.00 ja sarjat 7-100 vuotta. Matkoina 1-5km. Palkinnot jaetaan kauden päättyessä kauden aikana vähintään kolmeen osakilpailuun osallistuneille. Ilmoittautuminen kentällä klo 17.30 alkaen. Tervetuloa!

Lue lisää »

Tietoa kentän 40v juhlakisoista

19.8.2025 järjestetään Joutsan kentän neljänkymmenen vuoden historiaa kunnioittavat kansalliset yleisurheilukilpailut. Kisoissa on lajeja M/N 19 sekä aikuisten sarjoissa. M: 200m, 1500m, pituus, keihäsN: 200m, 1500m, 3000m, pituus, kiekkoM19: 200m, 800m, pituus, kuulaN19: 200m, 800m, pituus, kuula Kisojen A-kategorian lajit ovat M/N 1500 metrin juoksut sekä naisten kiekonheitto, joissa kärkikolmikolle on luvassa rahapalkinnot. Voittaja 300 euroa, kakkonen 200 euroa sekä kolmossija 100 euroa. Ehtona tässä on se, että saadakseen rahapalkinnon, tulee tuloksen olla vähintään Urheiluliiton määrittämien yleisurheilun urheilijaluokittelun 5 pisteen tulosrajan

Lue lisää »

Joutohölkkäinfoa 2026 – 50v juhlahölkkä!

Joutohölkkä juostaan jälleen Joutopäivälauantaina 4.7. klo 16 alkaen. Kilpailukeskuksena toimii Joutsan liikuntahalli ja urheilukenttä osoitteessa Tapiontie, Joutsa. Hallin ja kentän läheisyydessä on runsaasti parkkipaikkoja. Ilmoittautuminen on mahdollista liikuntahallilla klo 14.30-15.30. Ilmoittautua kannattaa etukäteen joutspo@gmail.com (3.7. mennessä). Tällöin osanottomaksun voi maksaa myös verkkopankissa etukäteen ja näyttää tositteen varmistuksen ja numeron hakemisen yhteydessä. Maksu suoritetaan tilille FI41 5082 0740 0248 64, Viestiksi ”Joutohölkkä 2026”. Paikan päällä ilmoittautuessa suositellaan korttimaksua. Lisätietoja voi kysyä sähköpostilla etukäteen. Hölkkäreitin puolivälin tienoilla on juomapiste, sen sijaintia on

Lue lisää »

Kesän 2025 tapahtumia

Tässä koottuna kesällä 2025 luvassa olevia tapahtumia: Kesän 2025 tapahtumakalenteri Maastojuoksu-cup 1. 5.5. klo 18 urheilukentällä Maastojuoksu-cup 2. la 17.5. klo 14 urheilukentällä. Kansallinen juoksupäivä. Ilmoittautuminen kentällä klo 13.30. Nappulajuoksut la 24.5. klo 11 urheilukentällä. Sarjat alkaen 2022 syntyneet ja nuoremmat. Ilmoittautuminen mieluiten etukäteen joutspo@gmail.com tai kentällä klo 10-10.30 Urheilukoulu alkaa ma 26.5. klo 17.30 urheilukentällä. Yu-koulu on tarkoitettu n. 5-12 -vuotiaille lapsille. Ilmoittautuminen tapahtuu ensimmäisellä kerralla kentällä. Kesän yu-koulumaksu on 30 euroa ja se sisältää yu-koulupaidan sekä ohjauksen. Yleisurheilun

Lue lisää »

Kevään 2025 maastojuoksu-cup osakilpailut

Keväällä pääsee jälleen kirmaamaan Joutsan Pommin maastojuoksu-cupissa. Ensimmäinen osakilpailu on maanantaina 5.5. klo 18 pururadalla. Ilmoittautuminen kentällä klo 17.30 alkaen. Toinen osakilpailu on lauantaina 17.5. klo 14 samassa paikassa. Samalla vietetään kansallista juoksupäivää. Sarjat ja matkat: 7-11 vuotta: 1km 13-15v: 2,5km 17-yleinen sekä 40/50v: 5km 60v alkaen 2,5km Ei osanottomaksua. Kauden päätteeksi vähintään kolmeen osakilpailuun osallistuneet palkitaan. Tervetuloa!

Lue lisää »