Harjoittelu kaudella 2025-2026

Harjoittelua toteutetaan sisällä ja ulkona omien ohjeiden mukaan sekä ohjatusti vanhemmilla urheilijoilla. Sisähalleissa harjoitellaan lajeja Kangasniemen jäähallin juoksusuoralla sunnuntaisin klo 16. Ota yhteys Mikaan, mikäli tavoitteellinen harjoittelu kiinnostaa.

Lauantaisin on Olivian ohjaamana halliharjoitus liikuntahallilla klo 10-11.30. Kaikkina lauantaina harjoitus ei ole sisällä vaan esim. turnausten tms. vuoksi harjoitus voi olla muualla.

Toimintaan on tervetullut mukaan mikäli on valmis säännölliseen harjoitteluun ja kilpailemiseen Joutsan Pommin edustajana.

Yhteydenotot joutspo@gmail.com tai suoraan jaoston jäseniin.

Yleisurheilujaosto 2026

Sami Fagerholm

Tiina Seppälä, sihteeri

Mika Sirkka  puheenjohtaja (valmennus) 040 7330614 mika.sirkka at  edu.joutsa.fi

Satu Saari 

Antti Nykänen

Juha Virtanen

Petteri Oksanen (nuorisovastaava) 0400 420761

Jere Rossi

Mikko Oksanen

Marjukka Heino

Yleisurheilun tuloksia

Usva urheili Espoossa

Usva Oksanen oli tällä kertaa Pommin osanottajana kauden suurimmassa yleisurheilun kilpailutapahtumassa YAG:ssa Espoon Leppävaarassa. Usva osallistui perjantaina 12.6. kahteen lajiin; 150m juoksuun ja kuulantyöntöön. Juoksussa oli mukana 52 osallistujaa ja Usvan sijoitus oli 41 ajalla 25,51. Tulos on uusi ennätys. Kuulassa tuli kolmannella yrityksellä paras tulos 6,06, jolla Usva sijoittui 40 tytön joukossa sijalle 16. Jos Suomessa haluaa lasten ja

Joutsan Pommi 110v juhlakisojen tulokset 13.6.2026

M 100m1) Aku Kulju JyväskKU 10,63 2) Eeli Purola OulPy 11,14 3) Tommi Eerola KarhU 11,90 4) Teemu Tapper JyväskKU 12,05 5) Sami Korpilauri ÄänekU 12,08 6) Pessi Lyyra JyväskKU 12,92 7) Panu Virtanen ÄänekU 13,48 Loppukilpailu erä 1, Tuuli: +0,21) Teemu Tapper JyväskKU 12,05 2) Sami Korpilauri ÄänekU 12,08 3) Pessi Lyyra JyväskKU 12,92 4) Panu Virtanen ÄänekU 13,48

Bene kilpaili Kangasalla

Benedict Seppälä osallistui la 6.6. Kangasalan kesäkisoihin miesten keihäänheitossa. Tällä kertaa keihäs ei saanut edellisviikon kaltaista ilmaa alleen. Hän mittautti kolme heittoa, joista pisin oli 59,08. Kilpailun voitti toisen polven heittäjä Lempäälän Aapo Närhi tuloksella 67,71. Joutsassa uusi yritys, totesi Bene. Tilastopaja tuottaa tulokset: https://www.tilastopaja.fi/tulokset/111985

Maastojuoksu-Cup 2/2026 – tulokset

Toiseen maastojuoksu-cupin osakilpailuun 3.6.2026 osallistui peräti 49 juoksijaa. T7 1 km 1) Alexandra Honkapuro 4,21 2) Elli Oksanen 4,46 3) Olivia Hölttä 4,59 4) Hilma Heinonen 5,21 5) Aliisa Hölttä 6,19 6) Ilona Hölttä 6,40 7) Bea Kullberg 6,50 8) Neili Kangas 7,18 9) Eini Westman 7,42 10) Anni Westman 7,50 11) Enna Oksanen 7,51 P7 1 km 1) Urho Oksanen 4,16 2)

Pommin nuoret venyttävät mittaa – tuloksia moukarista ja Reilu-cupista

Benedict Seppälän keihäskaari onkin jo uutisoitu, mutta mitta on venynyt mukavasti muuallakin. Kiira Johansson on heittänyt moukaria kahdessa kisassa toukokuussa. Jämsän Kevätheitoissa 18.5. syntyi naisten sarjan kisassa tulos 39.66. 23.5. Tammelan Tour de Hammer -kisassa syntyi N19 -sarjassa kaari 38,25. Seuraava kilpailu Kiiralla on todennäköisesti Joutsassa 13.6. kansallisissa kisoissa. Usva Oksanen osallistui Lahdessa Reilu-cupin ensimmäiseen osakilpailuun 28.5. Lajeina olivat jälleen

Benedict Seppälä onnistui Sipoossa

Benedict ”Bene” Seppälä osallistui Sipoossa 25.5. Energitävlingen -kisoissa M19 -sarjan keihääseen. Voimakkaasta ja puuskittaisesta tuulesta huolimatta Bene sai keihäänsä hyvää lentoon. Viimeisellä heittokierroksella syntynyt tulos 69,71 on hänen ennätyksensä ja ikäluokan kauden kotimainen kärkitulos. Alle 20 -vuotiaiden MM-kisaraja ei ole kaukana ja sitä Bene tavoittelee seuraavaksi Kangasalla ja kotikisoissa 13.6. Lupaavaa on se, että Bene kertoi parhaassakin heitossa tuulen napanneen

Yleisurheilun tapahtumat

YU-kauden 2025 päättäjäiset

Vietämme yleisurheilukauden 2025 päättäjäisiä su 2.11.2025 klo 17:00 alkaen Lamminmäen tilalla (Lammintauksentie 99, Joutsa). Ohjelmassa perinteiseen tapaan kesän muistelua, palkitsemisia sekä tarjoilua. Tervetuloa mukaan kaikki kesän aikana toiminnassa mukana olleet! Ilmoittaudu ennakkoon ja kerro monta osallistujaa on tulossa: pepi.oksanen@gmail.com / 0400-420761 (WhatsApp/tekstiviesti).

Lue lisää »

Syksyn maastojuoksu-cupin osakilpailut

Kauden kolmas ja neljäs maastojuoksu-cupin osakilpailut juostaan maanantaisin 15. ja 29.9. Joutsan urheilukentän ja pururadan maastoissa. Kellonaika on 18.00 ja sarjat 7-100 vuotta. Matkoina 1-5km. Palkinnot jaetaan kauden päättyessä kauden aikana vähintään kolmeen osakilpailuun osallistuneille. Ilmoittautuminen kentällä klo 17.30 alkaen. Tervetuloa!

Lue lisää »

Tietoa kentän 40v juhlakisoista

19.8.2025 järjestetään Joutsan kentän neljänkymmenen vuoden historiaa kunnioittavat kansalliset yleisurheilukilpailut. Kisoissa on lajeja M/N 19 sekä aikuisten sarjoissa. M: 200m, 1500m, pituus, keihäsN: 200m, 1500m, 3000m, pituus, kiekkoM19: 200m, 800m, pituus, kuulaN19: 200m, 800m, pituus, kuula Kisojen A-kategorian lajit ovat M/N 1500 metrin juoksut sekä naisten kiekonheitto, joissa kärkikolmikolle on luvassa rahapalkinnot. Voittaja 300 euroa, kakkonen 200 euroa sekä kolmossija 100 euroa. Ehtona tässä on se, että saadakseen rahapalkinnon, tulee tuloksen olla vähintään Urheiluliiton määrittämien yleisurheilun urheilijaluokittelun 5 pisteen tulosrajan

Lue lisää »

Joutohölkkäinfoa 2026 – 50v juhlahölkkä!

Joutohölkkä juostaan jälleen Joutopäivälauantaina 4.7. klo 16 alkaen. Kilpailukeskuksena toimii Joutsan liikuntahalli ja urheilukenttä osoitteessa Tapiontie, Joutsa. Hallin ja kentän läheisyydessä on runsaasti parkkipaikkoja. Ilmoittautuminen on mahdollista liikuntahallilla klo 14.30-15.30. Ilmoittautua kannattaa etukäteen joutspo@gmail.com (3.7. mennessä). Tällöin osanottomaksun voi maksaa myös verkkopankissa etukäteen ja näyttää tositteen varmistuksen ja numeron hakemisen yhteydessä. Maksu suoritetaan tilille FI41 5082 0740 0248 64, Viestiksi ”Joutohölkkä 2026”. Paikan päällä ilmoittautuessa suositellaan korttimaksua. Lisätietoja voi kysyä sähköpostilla etukäteen. Hölkkäreitin puolivälin tienoilla on juomapiste, sen sijaintia on

Lue lisää »

Kesän 2025 tapahtumia

Tässä koottuna kesällä 2025 luvassa olevia tapahtumia: Kesän 2025 tapahtumakalenteri Maastojuoksu-cup 1. 5.5. klo 18 urheilukentällä Maastojuoksu-cup 2. la 17.5. klo 14 urheilukentällä. Kansallinen juoksupäivä. Ilmoittautuminen kentällä klo 13.30. Nappulajuoksut la 24.5. klo 11 urheilukentällä. Sarjat alkaen 2022 syntyneet ja nuoremmat. Ilmoittautuminen mieluiten etukäteen joutspo@gmail.com tai kentällä klo 10-10.30 Urheilukoulu alkaa ma 26.5. klo 17.30 urheilukentällä. Yu-koulu on tarkoitettu n. 5-12 -vuotiaille lapsille. Ilmoittautuminen tapahtuu ensimmäisellä kerralla kentällä. Kesän yu-koulumaksu on 30 euroa ja se sisältää yu-koulupaidan sekä ohjauksen. Yleisurheilun

Lue lisää »

Kevään 2025 maastojuoksu-cup osakilpailut

Keväällä pääsee jälleen kirmaamaan Joutsan Pommin maastojuoksu-cupissa. Ensimmäinen osakilpailu on maanantaina 5.5. klo 18 pururadalla. Ilmoittautuminen kentällä klo 17.30 alkaen. Toinen osakilpailu on lauantaina 17.5. klo 14 samassa paikassa. Samalla vietetään kansallista juoksupäivää. Sarjat ja matkat: 7-11 vuotta: 1km 13-15v: 2,5km 17-yleinen sekä 40/50v: 5km 60v alkaen 2,5km Ei osanottomaksua. Kauden päätteeksi vähintään kolmeen osakilpailuun osallistuneet palkitaan. Tervetuloa!

Lue lisää »