YU-tuloksia kesä-heinäkuun vaihteesta

Joutsan Pommin urheilijat ovat kisailleet melko ahkerasti kesäkuun aikana. Aloitamme tuloskimaran purkamisen korkeushyppymiehemme Otto Takalasta. Hän on hypännyt Helsingissä perinteikkäällä Eläintarhan kentällä korkeutta kolmessa kisassa kesän aikana. Viimeisimmässä kisassa 28.6. hän päätyi kesän toistaiseksi parhaaseen tulokseensa 187, jolla hän voitti kilpailun. Otto ei ole ehtinyt harjoitella hyppäämistä joten kisat ovat jääneet lähes ainoiksi harjoituksiksi saliharjoittelun lisäksi. Myös Ruovedellä 1.7.kisatuissa Korkeuskarnevaalien pääkilpailussa Otto hyppäsi saman tuloksen ja sijoittui sillä sijalle 11.

Fiona Flink ja Veera Reponen juoksivat Pikajuoksukarnevaalien kisoissa 2.7. Jämsänkoskella hyvää vauhtia. Veera sijoittui sarjan T11 60m juoksussa toiseksi ajalla 9,10. Fiona juoksi uuden ennätyksensä 9,89 jolla sijoitus oli 7.

Benedict Seppälä heitti Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla P11-sarjan keihäässä sijalle 13 tuloksella 23,65.

Maanantaina 3.7. kisailtiin Joutsassa aluekilpailut, joissa tehtiin tukku hyviä tuloksia. Nämä tulokset ehtivät seuraavan viikon lehteen. Samalla on hyvä mainita, että maanantaina 24.7. kisataan Joutsan kentällä Hartolan Voiman 90-vuotisjuhlakisat. Seurojen yhteistyönä järjestettävät kisat ovat kansalliset, joten osanotto saattaa olla runsasta.

 

Mika Sirkka