Heinäkuun alussa pidettiin sekä Joutohölkkä, että kauden toiset Jopo-kisat. Harmillista, kun mikrofonin ja kauhan varressa ollessa ei juurikaan ehdi ottaa kuvia höysteeksi näihin juttuihin. Toivottavasti joku kuitenkin ehti ja kauden päätöstilaisuuteen saataisiin taas kavalkadia aikaiseksi.
Joutohölkän osallistujamäärä 74 oli jonkinlainen torjuntavoitto pandemian häiritsemien vuosien jälkeen. Toissavuonna hölkkä jäi pitämättä ja viime vuonna mukana taisi olla vain hieman yli 30 osallistujaa. Kilpailusarjat olivat helteestä huolimatta kovatasoiset. Uuden reitin reittiennätys koheni melkein minuutilla Walte Hautalan toimesta.
Kauden toisissa Jopo-kisoissa oli melko vähän osallistujia, mutta laatu korvasi täydellisesti määrän. Savonlinnan Arttu Härkönen tuli paikalle isä-Kaitsun mukaan yrittämään hyvää, kisarajan ylittävää tulosta eikä hän siitä kauas jäänytkään. Kuusikiloinen moukari tömähti maahan lähes 70 metriin, 69,33. Seuraava kisa Artulla on pm-kisat Malmössa 16.-17.7. Moukarissa myös Petäjäveden Petäjäisten nuori Eetu Saramäki viskaisi hienon tuloksen 68,66. Tampereelta tulee Joutsan seudulle kesää viettämään urheilullinen Puolimatkan perhe Marikan johdolla. Perheen tyttäret urheilevat monipuolisesti ja tälläkin kertaa Miriam, Moona ja Matilda juoksivat ja heittivät koko rahan edestä. Äiti-Marika kertoi, että kesäloman viettoa suunnitellaan aika paljon kisojen pohjalta ja Joutsan suunnalle suunnataan silloin, kun kisoja täällä järjestetään. Joutsalaisista voi mainita Ricon ja Valtterin sata metriä, jossa Valle sivusi ennätystään ja Rico teki uuden ennätyksen. Nuorten miesten pikaviestijoukkue teki uuden ennätyksensä, tällä kertaa kakkososuutta juoksi Miska Johansson. Loppukesällä saamme jälleen Luken mukaan ja tällöin M17 sarjan joukkueelta on lupa odottaa jopa 45-alkuista aikaa. Uudelle sekuntiluvulle pyritään seuraavan kerran Kouvolassa 17.7. Luke aloittaa tällöin kisakautensa. Miska nakkasi moukarin yli tavoitteena olleen 40 metrin tuloksella 42,56. Kiirakin heitti lähelle ennätystään tuloksella 41,56. Perheen tämän kesän ykköstulos on siis Miskalla.
Benedict Seppälä on ollut alaselän rasitusvamman vuoksi ”telakalla” maaliskuusta alkaen. Kuntoutus on edennyt hyvin ja selkä on ollut kivuton. Varovaista harjoittelua on voinut tehdä kesäkuun puolivälistä alkaen. Selkeästi kisakunto kuitenkin vielä antaa odottaa elokuuta ja SM-kisoja. Tuusulassa KUY-Games kisoissa Bene heitti ainoastaan yhden pitempivauhtisen heiton keihäässä ja se riitti kisan voittoon lähes kymmenen metrin erolla. Heitosta otetulla videolla näkyy, että tämäkään yli 53 -metrinen heitto ei oikein osu asentoon, vaan siinä tavoiteltiin kymmenen metriä pidempää kaarta onnistuen siinä parhaiten heiton korkeudessa. Sadalla metrillä lähtö on aina ollut Benen vahvuus ja sitä se oli tälläkin kertaa. Juoksemisen vähyys näkyi sitten lopussa, jossa potkua ei vielä riittänyt. Seuraavien viikkojen teemana on kuntoutuksen jatkuessa kohentaa juoksemista ja elokuussa sekuntiluvut ovat jotain muuta kuin 12,33.
Seuraavina kisoina ovat Kouvola junior Games, jossa mukana ovat: Weera Järvinen T9 40m, Juho Tuominen P9 1000m, Janne Tuominen P11 1000m, Bene, Rico, Luke ja Valle M17 100m sekä pikaviesti M17 -sarjassa tällä nelikolla. 22.7. Janakkala-Games kisoissa juoksee Veera sadan metrin pinkaisun. Tällä hetkellä hänellä on meneillään kunnon kohottamisen kausi, jossa palataan hetkeksi perusominaisuuksiin. Tavoite on kauden paras kunto elokuisissa SM-kisoissa, jossa kivenkovassa sarjassa saa pistellä kovaa jo loppukilpailupaikkaan.