Lappenrannassa käytiin vuoden suurin yleisurheilutapahtuma Youth Athletic Games 23.-25.7. Pommista mukana olivat Veera Reponen, Benedict Seppälä, Luukas Kemppainen, Rico Sievänen sekä Valtteri Virtanen.
Perjantaina 23.7. kisat avattiin joutsalaisittain parhaalle mahdollisella tavalla kun Benellä oli hyvä ilta P14 keihäässä. Aiempi Keihäskanevaaleilla tehty ennätys siirtyi lähes kuusi metriä eteenpäin, kun Bene kiskaisi neljännellä kierroksella tuloksen 63,43. Ero kisan kakkoseen, Valkealan Kajon Juho Soikkeliin oli toistakymmentä metriä ja hienosti heitti Juhokin!
Lauantaina oltiin liikkeellä varhain kun Veeran alkuerät T 15 -sarjan satasella alkoivat 8.55 ja Luken ja Ricon alkuerät 9.40. Veera starttasi erässä seitsemän ja hieman aamu-unisena juoksi ajan 13,03 jolla selvisi finaaliin. Finaalissa hän starttasi hienosti ja ehti maaliin neljäntenä ajalla 12,99. Moni alkuerässä edellä ollut jäi taakse. Ehdottoman positiivinen suoritus näin rikkonaisena kesänä!
M 17 sarjassa Rico oli kiihdytyksessä jälleen hienosti mukana ja lopussa tulleesta pienestä kangistumisesta huolimatta ajaksi tuli uusi ennätys 12,72. Luukas juoksi toisen erän kakkoseksi ajalla 11,98 joka oli hänen kesän parhaansa ja sillä selvittiin finaaliin. Finaalissa Luke paransi vielä aikaan 11,92. Vauhti kiihtyy kohti SM-kisoja!
Valtteri Virtanen askelsi tyylikkäästi oman alkueränsä kakkoseksi P15 -sarjassa uudella ennätysajallaan 12,06. Finaalin alkuverryttelyssä tuntui hieman kiristystä nivusessa ja olisi ehkä pitänyt jättä finaali väliin, mutta oireet eivät tuntuneet huolestuttavilta. Niinpä finaalin viimeisellä 20 metrillä Valtteri joutui hölläämään vauhtia ja saapumaan maaliin hölkäten. Silti aika oli hänelle kolmanneksi paras kautta aikojen. Nivusen kunto tutkitaan tulevalla viikolla.
Bene kipaisi oman eränsä voittoon tutun tehokkaaalla kiihdytyksellä ja lopussa löysäten. Finaalissa hän johti juoksua alussa, mutta lopussa tuli ehkä hieman liikaa yritystä ja kaksi juoksijaa ehti ohi. Pronssi ei ole missään nimessä pettymys!
Sunnuntaina aikataulu oli armollisempi. Lemillä mökillä saunottiin illalla hyvin ja nukuttiin vaihtelevasti yön yli. Lukella ja Ricolla oli ohjelmassa 200m, joka olikin Ricolle ensimmäinen kerta tässä lajissa kisaamista. Hän juoksi varsin mainion ajan 26,30 ensimmäisessä juoksussaan ja oli eränsä kolmas. Luke oli myös kolmas omassa kovassa erässään ajalla 24,82. Aika oli Luken kesän paras. Loppukilpailupaikkaan jäi matkaa tarkalleen 0,4 sekuntia.
P 14 pituudessa Benellä oli ensin vaikeuksia askelmerkin kanssa, mutta kisaan se onneksi löytyi. Suurempi ongelma kisassa oli se, että säären etuosan penikka vaivasi. Tästä huolimatta Bene kaivoi taisteluasenteen esiin ja hyppäsi viidennellä kierroksella ennätyksensä 588 ja kilpailun voittoon. Kisa oli hieno ja koko kärkikolmikko vuorotellen paransi omia ennätyksiään.
Ensi vuonna kisataan Lahdessa ja silloin mielellään näkee Joutsan Pommin edustajia mukana runsain mitoin!
Kisojen täydelliset tulokset löytyvät jälleen Tilastopajasta:
https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=83304
