Vilkasta osanottoa heinäkuun puolivälin kisoissa!

Viikonloppuna 15.-17.7. kisattiin eri puolilla nuorisokansallisia kisoja. Klaukkala Games kisattiin Nurmijärvellä tulevilla SM-kisojen suorituspaikoilla. Benedict Seppälä kävi tutustumassa paikkoihin satasen ja pituuden verran. Nyt satanen kulki jo paremmin aikaan, tosin myötätuulta oli takana liikaa. Pituudessa lankun löytämisessä oli ongelmia, eikä vauhti kuulemma ollut vielä maksimia. Tuloskunto on lähtenyt kilpaillen kohenemaan.

Kiira Johansson heitti kisoissa moukarissa ennätyksensä. Miskan Joutsan kisoissa heittämä tulos on vielä perheen kesän paras, saapa nähdä kuinka kauan. Miska hyppäsi pituutta yli viiden metrin. Hyvä, että monipuolisesti edelleen urheillaan!

Kouvolassa lauantaina Weera Järvinen yllätti kipaisemalla T9 sarjassa upeasti finaaliin oman alkueränsä kolmanneksi parhaalla ajalla. Loppukilpailussa sijoitus oli myös kolmas ajalla. Hieno suoritus ensimmäisissä isoissa kisoissa yksilölajissa. Juho Tuominen juoksi P9 1000 metrillä seitsemänneksi.

Sunnuntaina odotimme että nuorten miesten nelikko pääsee juoksemaan yhdessä samassa kisassa ja myös avaamaan viestijoukkueen kauden. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Rico joutui taipumaan flunssalle ja Vallen kohdalta katsottiin alkuverryttelyssä pienen kiristelyn vuoksi paremmaksi jättää kisa hieman sateisessa ja viileähkössä säässä väliin. Näin sataselle starttasivat kautensa aloittava Luke ja jo kolmatta päivää peräkkäin kisaava Bene. Hyvin pojat juoksivatkin! Benen sijoitus toinen uudella ennätysajalla ja Luke avasi mainiosti ajalla vain parin sadasosan päähän ennätyksestään. Odotukset viestijoukkueen mainioista mahdollisuuksista nousevat kohti syyskuuta.

Klaukkala Games Nurmijärvi 15.-16.7.2022

T15 moukari: 6) Kiira Johansson 42,05

P15 pituus: 1) Benedict Seppälä 5,49

M19 pituus: 2) Miska Johansson 5,07

M 100 m: 6) Benedict Seppälä 11,92

Kouvola Games 16.-17.7.2022

T9 40 m: 3) Weera Järvinen 7,29

P9 1 000 m: 7) Juho Tuominen 4.13,51

M17 100 m: 2) Benedict Seppälä 11,87, 3) Luukas Kemppainen 11,88