Joutsan Pommin Suvi Minkkinen kilpaili Kontiolahdella ampumahiihdon kansainvälisessä GP-kilpailuissa 17. ja 18.11. Sijoitukset olivat lauantaina pikakilpailussa 25. ja sunnuntain takaa-ajossa 5. Kaisa Mäkäräisen voittaessa molemmat kilpailut. Suvin kommentit kisoista:
”Viikonloppuna kilpailtiin kontiolahdella GP-kilpailut, jotka olivat samalla myös katsastuskilpailut ensimmäisiin Ibu- ja maailmancup-kilpailuihin. Lauantaina kilpailtiin pikakilpailu ja meno oli aika tahmean tuntuista. Kaaduin edellisellä viikolla käydyssä tarkkailukilpailussa ja jouduin keskeyttämään silloin, koska satutin käteni kaatumisessa. Siitä syystä myös edellinen harjoitusviikko ennen näitä kilpailuja oli aika rikkonainen ja hiihdossa tuntui, että kroppa ei ollut käynnissä kunnolla, eikä myöskään palautunut alamäissä. Ensimmäisellä makuupaikalla virhe olosuhteiden lukemisessa ja sakot yhteensä 3+0.
Sunnuntain kilpailussa oli parempi kulku ja hiihto oli selkeästi pirteämpää, mutta takaa-ajo kilpailussa jouduin lähtemään aika kaukaa edellisten päivän tulosten perusteella, niin sieltä ei isoa nousua ollut mahdollista tehdä. Hyvä kilpailu kuitenkin kaiken kaikkiaan, sakot 1+1+0+0. Seuraavaksi kilpailen Ibu-cupissa Ruotsin Idressä, jossa ensimmäinen kilpailupäivä on 29.11.”
Tulokset: