Tammikuun lopun kisoja

Tammikuun viimeisenäkin viikonloppuna oli kisoja tarjolla laidasta laitaan. Joutsan Pommin hiihtäjistä Milo Äyrämö kisaili lauantaina Pirkkalassa ja sunnuntaina Lempäälässä. Myös Aleksi Saarela suuntasi sunnuntaina Lempäälään. Lavian siskokset puolestaan edustivat sunnuntaina Viitasaarella. 

Lauantaina hiihtotapa oli perinteinen ja M16-sarjalaiset hiihtivät kahdeksan kilometriä. Milo taisteli tiukasti kolmannesta sijasta, mutta joutui lopun laskuosuudella taipumaan kuudella sekunnilla neljänneksi. Usein hankalaksi osoittautuneet tasuriosuudet sujuivat hyvin ja ymmärrettävästi hiihtäjä oli pettynyt, kun pallipaikka jäi pienestä kiinni. Eroa voittajaan, Toivo Koivuun, kertyi kolmisen minuuttia.

Kangasalan tulokset

Sunnuntaina hiihtotapa vaihtui Pirkanmaalla vapaaksi ja M16-sarjalla vitosen matkaksi. Ehkäpä edellisestä päivästä sisuuntuneena Milo hiihti mainion kisan sijoittuen kahdeksanneksi ja oli syystäkin tyytyväinen suoritukseensa. Aleksi oli viitisen sekuntia Miloa vikkelämpi sijoittuen seitsemänneksi. Aleksi puolestaan ei ollut tyytyväinen hiihtoonsa, vaikka ero kärkeen oli jo kohtuullinen, reilu 40 sekuntia. Jalat eivät toimineet ja hiihto tuntui koko matkan väkinäiseltä pakottamiselta. Latuprofiili oli tiukkoja mutkia ja pieniä mäkikumpareita sisältävä rallirata, jossa vikkeliä jalkoja varmasti tarvittiin. Tänäänkin voittajan nimi oli Toivo Koivu.

Lempäälän tulokset

Viitasaarella hiihdettiin neljännet Jari Laukkasen muistohiihdot, mitkä olivat myös Keski-Suomen hopeasompacupin toinen osakilpailu. Hiihtotapa oli perinteinen. Iidan matkana N14 -sarjassa oli kolme kilometriä ja Ellillä N18 -sarjassa viisi kilometriä. Molemmille nämä olivat kauden ensimmäiset perinteisen kisat ja tytöt olivatkin tyytyväisiä kisoihinsa. Sukset olivat toimineet hyvin ja kulku ollut ihan jaksavaa. Iida kamppaili tiukasti kolmannesta sijasta jääden siitä vain 14 sekuntia. Hänen sijoituksensa oli lopulta viides. Elli sijoittui toiseksi jääden voitosta vain reilut puoli minuuttia.    

Viitasaaren tulokset