Joutsan Pommi hyväksyttiin aikuisurheiluliiton jäseneksi helmikuun alussa ja heti aluksi oli luvassa kilpailut. Yleisurheilun SM-hallikisat pidettiin sarjoissa 30v- Jyväskylässä Hipposhallissa.
Lauantaina 23.2. Otto Takala hyppäsi M30 -sarjassa korkeutta 185 ja hänet palkittiin sarjan ainoana osanottajana kultamitalilla. Hyvin olisivat saaneet muutkin siis hypätä. Hyvin hypätty Otolta lähes pelkällä saliharjoittelulla kesän jälkeen!
Sunnuntaina 24.2. Mika Sirkka osallistui myöskin vähäisellä heittoharjoittelulla (edelliset heitot syyskuulta 2018) kuulaan ja painonheittoon. Kuulassa tuloksena neljäs tila tuloksella 12,61 sarjassa M50v. Sama sijoitus oli myös painonheitossa tuloksella 14,49. Viisikymppisissä oli ihan mukavasti osanottajia, toistakymmentä molemmissa lajeissa. Mitalit jäivät tällä kertaa 7 ja 15 sentin päähän.
Kesää varten kisa antoi uskoa ja harjoitusintoa. Joutsaan pitää saada sisäharjoittelupaikka heitoille. Siihen on jo olemassa ideoita.
Elokuussa pidetään ulkoratojen SM-kisat Turussa ja kyl siel määki!
Täydelliset tulokset: