Pommin pojat sm-viesteissä 10.9.

Joutsan Pommin nuorten miesten joukkue osallistui viikonloppuna Jyväskylässä juostuihin sm-viesteihin. M17 -sarjan pikaviestijoukkueessa juoksivat juoksujärjestyksessä: Rico Sievänen, Luukas Kemppainen, Elias Laitinen sekä Benedict Seppälä. Valtteri Virtanen joutui pienen vamman vuoksi jättämään tämän loppuvuoden kisat väliin. Tämä oli harmi, koska tavoite oli tällä joukkueella loppukilpailupaikka.

Elias saatiin mukaan viestiin ja siitä nousee hattu korkealle! Vaihtoja treenattiin vasta kisaa edeltävällä viikolla ja voi rehellisesti sanoa, että kylmä hiki oli otsalla ennen lauantaita…Mutta kisassa kaikki onnistui ja kapula tuli maaliin benen ankkuroimana.

Pojat tekivät perusvarmat vaihdot ja olivat kovan alkueränsä viidensiä ja kokonaiskilpailun sijoitus oli 11. Loppukilpailupaikka jäi 68 sadasosasekunnin päähän. Omasta ensimmäisestä alkuerästä menivät kaikki neljä edellä ollutta joukkuetta finaaliin, eli erän kaksi parasta ja molemmat aikojen perusteella kolmesta alkuerästä jatkoon menneetä olivat poikien erästä. Hyvillä mielin kausi saatiin tältä osin pakettiin. Ensi vuonna taas terää hiotaan ja tavoite on saada juoksua laajalla rintamalla. Yhtä tai kahta sinnikästä nuorta tämä projekti vaatisi vielä lisää, ettei loukkaantumiset aiheuttaisi suurta ongelmaa. Mutta siitä on oltava hyvillään, että ylipäätään joukkue saadaan pienestä kylästä kokoon!

Sm-viestit Jyväskylä 10.-11.9.

M17 4x100m alkuerä 1: 1) Espoon Tapiot 43,57, 2)Lempäälän Kisa YU 44,32, 3)Esbo IF 44,93…5)Joutsan Pommi 46,12

Katsomossa kisan jälkeen vasemmalta: Rico, Elias, Luukas ja Benedict