Nuorten sarjojen sm-kisat käytiin viikonloppuna Nurmijärvellä ja Lempäälässä. Kisaputki alkoi Lempäälässä perjantaina. Veera Reponen juoksi sadan metrin alkuerän voittoon ”hölkäten” ajan 12,98. Valtteri Virtanen juoksi M16 sarjan alkuerässä vahvalla lopulla eränsä kakkoseksi ja suoraan loppukilpailuun. Lähtö oli hieman tahmea. Harmillisesti lonkan alueella oli viime kesän vamman kaltaisia tuntemuksia (toiselle puolella kuin aiempi vamma), joten finaali katsottiin liian suureksi riskiksi mm. syyskuun sm-viestien vuoksi. Veera selvitti tiensä myös välieristä, jossa tosin jouduttiin odottamaan aikavertailua. Siinä jatkoonpääsy oli selkeä, vaikka kisajärjestäjä piti hetken porukkaa jännityksessä väärillä ajoilla ja tuloksilla. Erän kakkospaikan menettäminen oli Veeran mukaan huolimattomuutta. M17 sadalla metrillä Luukas Kemppainen juoksi vahvan alun ja oli kärkirintamassa mukana vielä 70m kohdalla. Vähäinen juoksumäärä kesällä saattoi olla osasyy siihen, että lopussa ei enää juoksu edennyt. Aika jäi Luken ennätyksestä kymmenyksen, joten suoritus oli kuitenkin hyvä. Rico Sievänen juoksi myös hyvän alun ja paransi ennätystään isossa kisassa, mikä on aina positiivista.
N16 sadan metrin finaali oli illan viimeinen joutsalaistapahtuma. Veera oli kolmossijassa kiinni vielä kilpailun puolivälissä, mutta sitten tasaisessa rintamassa paikat vaihtuivat tiheästi. Kisan voittajakaksikko oli HIFK:n Elmiina Siikala ja Joensuun Jonna Aalto joille ei saatu edes tuhanneosien eroa. Seuraava seitsikko oli viidentoista sadasosan sisällä. Veera sijoitus oli lopulta 7 ajalla 12,73. Kesäkuussa juostu ennätys Veeralla on 12,62. Pronssitulos oli tänä vuonna 12,61. Kisan tasaisuudesta kertoo, että myös nelosen aika oli 12,61 ja viidennen 12,64.
Nurmijärvellä aamu valkeni aurinkoisena ja oli odotettavissa helteiset olosuhteet. Päivä olikin lämmin ja pienestä tuulenvireestä sai olla onnellinen. Benellä oli odotettavissa intensiivinen päivä, koska ohjelma oli: 100m aluerät 11.20, pituus 13.00 ja 100m finaali 14.50. Verryttelyt kuumalla tekonurmikentällä piti hoitaa viisaasti. Sadan metrin alkuerässä Bene tykitti alun porukan vahvimmin, mitä ei voi pitää enää yllätyksenä. Ennakkosuosikki Tomi Mäkitalo Kankaanpäästä tuli lopussa ohi, mutta Bene lasketteli ajan 11,65 joten ennätys parantui yli kaksi kymmenystä. Hieno veto!
Nopeuden lisäys ja hyvä tuntuma päivään laittoi odotuksia pituuteen. Vauhdin alkua on rauhoitettu ja se tuntui viikkoa aiemmin toimineen. Valmentajaa huoletti se, miten askel sattuu lankulle. Kisa oli Beneltä epätasainen. Kolme hyppyä meni yli, yksi läpijuoksuksi ja kahdella tuli tulos, joka ei vastannut Benen kykyjä. Tämä kisa meni oppirahojen maksun piikkiin. Mitaliin olisi tänä vuonna riittänyt 575. Hopeaan 595. Viikko aiemmin Bene tuli suorilla jaloilla alas yli kuuden metrin askelmerkkikokeilussa. Tässäpä se urheilun suola! Käsikirjoitus ei aina toteudu.
Sadan metrin finaaliin lähti ilmeisen sisuuntunut miekkonen. Lähdöstä ei jäänyt taaskaan valittamista. Kärkikaksikko meni omia menojaan, mutta Bene piti takanaan kaikki muut juosten saman ajan kuin alkuerässä, eli 11,65. Näin mitaliputki jatkui, vaikka oma vahva laji, keihäs on tänä kesänä pitänyt jättää kevättalvella tulleen vamman vuoksi. Ensi kesänä ei askeleen kanssa takkuilla, näin sovittiin!
Kiira Johansson heitti kisoissa moukaria. Kesän aikana heitot ovat pidentyneet, mutta viimeisen parin viikon aikana on ollut pientä teknistä ongelmaa. Isoissa kisoissa paineet ovat myös hieman isommat ja pitkät suoritusvälit aiheuttavat oman ongelmansa. Kesän normaalilla tuloksella hän olisi ollut kahdeksan parhaan joukossa kirkkaasti. Kiira jäi tällä kerta ilman tulosta, mutta kisoja ja kehittävää harjoittelua on edessä tällä vielä 14- vuotiaalla urheilijalla.
