Pommilaisia vauhdissa Janakkalassa

Joutsan Pommin yleisurheilijat osallistuivat viime viikonloppuna Janakkalassa pidettyihin Janakkala-games nuorisokisoihin. Sarjassa tytöt 9-vuotta Veera Reponen pinkoi hienosti erävoittoihin sekä 40 metrillä että 150 metrin juoksuissa. Kaikkiaan Veera sijoittui 40 metrillä neljänkymmenenkolmen juoksijan joukossa seitsemänneksi. 150 metrillä sijoitus oli viides. Juoksijoita oli kaikkiaan 34. Molempien juoksujen ajat olivat Veeran uusia ennätyksiä.

Pihla Johansson osallistui kaikkiaan neljään lajiin sarjassa T15 vuotta. Pihlan oma sarja on vielä tytöt 14-vuotta. Pihla paransi omaa ennätystään kolmiloikassa. Lisäksi hän teki kauden parhaansa keihäässä.

 

Tulokset löytyvät tulospalvelusta.