Jyväskylässä kisattiin toukokuun kisat ti 26.5.2015.  Miesten korkeushypyssä Pommin Otto Takala hyppäsi keväisen sään helliessä etukaarteen miehiä kauden avauskisassa 195. Kolmas yritys korkeudesta 198 oli erittäin lähellä onnistua. Nousua oli oikein hyvin mutta ylityksen lopuksi kantapää nappasi sen verran rimaan että Oton jo loikoillessa patjalla se päätti pudota kuin kiusallaan.

Mukava avaus kuitenkin. Hypyissä on lupauksia tulossa olevista hyvistä hypyistä. Lentoa on jo mutta ajoitukset ja viimeisten askelten rytmitys löytyvät harjoitusten ja kisojen myötä. Seuraavia kisoja kartoitetaan Espoon tai Äänekosken suunnalta kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Äänekoskella ovat mukana myös tänään Jyväskylän kisan tuloksella 198 voittanut Valtteri Mattila sekä pikkuveli Arttu, joka hyppää 14-vuotiaaksi kovia lukemia.

Mukavat kisat kertakaikkiaan. Tällä kertaa muita urheilijoita ei Pommilta ollut mukana. Junioreilla kisat alkanevat toden teolla 8.6. omissa kisoissa ja heti sen jälkeen jatketaan 10.6. pm-viesteissä Lahdessa.

 

MikaS

Otto Takala avasi kisakauden Jyväskylässä