Kauden piirinmestaruuskisoista on nyt takana kaksi, maastojuoksut sekä ottelujen ensimmäinen osa. Suvi Olivia ”Omppu” Fagerholm piti huolen siitä, että näissä molemmissa on ollut edustus myös Pommista.
Eikä lainkaan hassummin mennytkään, sillä hän sijoittui 11-vuotiaiden tyttöjen neliottelussa hopealle. Kisan voittaja Lahden Ahkeran Janni Savolainen oli varsin ylivoimainen, mutta seuraava tyttökolmikko oli varsin tasainen. Olivialla oli tällä kertaa kovempi käsi, kun hän nappasi kakkossijan yhden pisteen erolla kolmanneksi sijoittuneeseen Nastolan Nasevan Iida Piispaseen.
Joutsassa ei tänä kesänä ole vielä päässyt nurmikentän remontin vuoksi mm. hyppäämään korkeutta ja heitotkin ovat olleet aika haastavia. Siksipä Olivia on isä-Samin ohjauksessa käynyt harjoittelemassa mm. Kangasniemellä ja Heinolassa.
Hieno suoritus Olivialta!
Ja tuloksethan löytyvät tietysti Tilastopajasta: