Joutsan Pommilla oli kolmihenkinen edustus Iitissä pidetyissä 9-13 -vuotiaiden pm-kisojen 1. osassa.
Fiona Flink ja Veera Reponen juoksivat 150m matkan. Veera juoksi ensimmäisessä erässä ja voitti sen selkeällä erolla kakkoseen. Hän teki oman ennätysaikansa 23,88. Toisessa erässä juossut Fiona johti erää vielä 50m ennen maalia, mutta joutui lopussa taipumaan erän voittaneelle Asikkalan Selma Seesvaaralle. Tuloksena siis erän kakkossija ja elämän ensimmäisessä 150m juoksussa syntyi aika 25,47. Tulosten riittävyyttä jännitettiin viimeiseen erään saakka. Veeran aika piti siihen saakka, kunnes viimeisen erän voittaja Lahden Ahkeran Vilja Hautaniemi saapui maaliin ja alitti Veeran ajan 22 sadasosan erolla. Näin ollen Veera sijoittui kokonaiskilpailussa kakkoseksi. Fionan sijoitus oli 10. Kaikkiaan kilpailuun osallistui 19 tyttöä. Reippaat suoritukset molemmilta tytöiltä!
Eetu Sirkka osallistui kuulaan ja 60m aitajuoksuun. Molemmissa tuloksena oli neljäs sija. Kuulassa tämä tuli tuloksella 7,51 ja aidoissa uudella omalla ennätyksellä 12,33.

Mitali ja uusia ennätyksiä pm-kisoista Iitistä 19.7.2016