KLL:n kisoista haettiin kokemuksia

Koululiikuntaliiton kisat kisailtiin Kuopiossa Puijon maastoissa 21.-23.2. Yhtä aikaa kilpailtiin maastohiihdossa, yhdistetyssä ja mäkihypyssä, joten kilpailijoita huoltajineen oli satapäin liikkeellä koko viikonlopun ajan. Näissä kilpailuissa edustetaan omaa koulua ja kotikuntaa vaikkakin seuraedustus näkyy vahvasti varsinkin seuravaatteissa. Joutsan yhtenäiskoulua edusti M16-sarjassa Aleksi Saarela. Seurakavereista mukaan ilmoittautuivat myös Milo ja Aliisa Äyrämö sekä Miska Hokajärvi. Äyrämöt joutuivat valitettavasti jättämään kisat väliin sairastelun takia.     

Perjantaina 12-16-vuotiaat kisailivat XCX-radalla eli skicrossissa. 0,7km:n radalla oli ala- ja ylämäkeä, tiukkoja mutkia, aaltoja ja pujotteluja. Haastavien sääolosuhteiden takia rataa jouduttiin muokkaamaan vielä perjantaiaamuna poistaen mm. hyppyri. Kisa alkoi aika-ajolla, jonka kuusi nopeinta pääsi A-finaaliin ratkomaan sijoitukset 1-6. Seuraavat seitsemän hiihtivät B-finaalissa selvittäen paremmuutensa sijoista 7-13 jne. Aleksi oli aika-ajojen 15., millä irtosi paikka C-finaaliin. Pieni kontakti kilpakumppanin kanssa heti finaalin alkumatkalla tiputti molemmat hiihtäjät kärjestä, mutta Aleksi onnistui nostamaan itsensä maalisuoralla neljänneksi. Lopullinen sijoitus siis 17. Isokokoisille ja pitkät välineet omaaville hiihtäjille pujottelu kartioiden välissä ei ole ihan yksiselitteistä. Miska vetikin yhden mutkan pitkäksi ja sai aikasakon, minkä jälkeen starttaaminen erä- eli finaalivaiheeseen ei enää houkutellut. Miskan sijoitus 62.

KLL, skicross karsinta KLL, skicross finaalit KLL, skicross lopputulokset  

Lauantaina sääolot haastoivat erityisesti voitelijoita, yleisö puolestaan pääsi nauttimaan aurinkoisesta säästä. Paikoin liippaantunut ja paikoin jäinen latu oli vähintäänkin haastava yhdistelmä perinteisen vitosen kisaan. Puijon napakat ylämäet vaativat pitoa, mutta vauhdikkaissa alamäissäkään ei olisi varaa antaa tasoitusta toisille. Riittävän korkeaprofiilinen suksi oli toimivin. Kärjessä odotetut nimet hiihtivät odotetun kovaa ja kymppisijoituksen molemmn puolin käytiin tiukkaa sekuntikamppailua! Aleksi oli 18. ja Miska 31. Miska kuntoutuu kisa kisalta, Aleksi ei suuria riemunkiljahduksia päästellyt. 

KLL, perinteinen 5km 

Kisaviikonlopun viimeinen kisa oli vapaan vitonen. Lähtöjärjestys määräytyi lauantain tulosten mukaan eli edellisen päivän sarjansa nopein pääsi starttaamaan viimeisenä. Aleksin alkuvauhti oli ihan ok, mutta loppumatkasta, kun pitäisi alkaa hiihtämään, vaivaa yhä tehottomuus ja puristuksen puute. Sijoitus 14. ja eroa kärkeen vajaa minuutti. Miskalla hiihto tuli taas pykälän verran pidemmälle. Sijoitus 28., eroa voittajaan puolitoista minuuttia. 

KLL, vapaa 5km