Pommin juniorit kisailivat keskiviikkona 10.6. Lahdessa sekä lauantaina 13.6. Janakkalassa.
Lahdessa Reilu-cup 1. osakilpailussa 10.6. mukana olivat Olivia Fagerholm, Benedict Seppälä, Veera Reponen, Valtteri Virtanen sekä Luukas Kemppainen. Tuloslistan kärkipaikat olivat pitkälti joutsalaisväritteisiä:
P15 100 m 1) Luukas Kemppainen 12,16 P14 100 m 1) Valtteri Virtanen 12,64 (oma ennätys) P13 60 m 1) Benedict Seppälä 7,78 (kauden kärkitulos P13 sarjassa) T15 100 m 1) Veera Reponen (oma ennätys) T12 60 m 9) Olivia Fagerholm 9,92 (oma ennätys) T12 pituus 7) Olivia Fagerholm 3,72 (oma ennätys)
Valmentajan on helppo hymyillä teräkunnossa olevan urheilijajoukkonsa esityksiä analysoidessaan: Bene ei oman kertomansa mukaan onnistunut lähdössä parhaalla mahdollisella tavalla, joten parantamisen varaakin ajassa on, vaikka aika onkin jo ikäluokan kärkitulos tällä kaudella. Veeralla puolestaan oli hyvä alku, mutta lopussa on ennätysvauhdista huolimatta vielä hiomista. Myös Luukas on ennätyskunnossa. Valtteri teki heti ensimmäisessä kisassaan A-luokan tuloksen, joka oikeuttaa ilmoittautumaan myöhemmin syyskesällä pidettäviin SM-kisoihin. Olivia paransi pituusennätystään ja juoksi ensimmäistä kertaa 60 m alle 10 sekunnin. Ja kaikki juoksut juostiin vielä vastatuuleen!
Lahden kisojen tulokset löytyvät täältä: https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=75876

Espoon Leppävaarassa kisattiin torstaina 10.6. sprinttikisat. Anniina Haapala aloitti kilpailukautensa ulkoradoilla juoksemalla 150m matkan aikaan 20,04. Hän sijoittui neljännen erän kakkoseksi ja jäi hieman viime kesänä juoksemastaan ennätyksestä. Anniinalla on harjoituskausi vielä käynnissä sellaisessa vaiheessa, että tuloskuntoa voi odotella hieman myöhemmin kesällä. Anniinan sarjana tänä kesänä on N19.
Kisoissa oli mielenkiintoisia tuloksia myös pituuspaikalla, missä Kristian Pulli paransi miesten pituushypyn Suomen ennätystä lukemiin 827. Espoon kisojen tulokset löytyvät:
https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=75902
Janakkalassa 13.6. Ilves-Games kisoissa Veera Reponen osallistui T15 -sarjan 100m juoksuun. Hän voitti sarjansa nollatuulessa ajalla 13,05 parantaen samalla Lahdessa tekemäänsä ennätystä.
Janakkalan kisojen tulokset: https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=75951