Joutsassa käydään todennäköisesti osallistujamäärältään kauden toiseksi suurin ja lajisuoritusmäärältään suurin kisa lauantaina 27.8., kun 9-13 vuotiaat juniorit ottelevat moniottelujen Lahden piirin mestaruuskisoissa. Osallistujia on viimeisen ilmoittautumispäivän iltapäivänä kertynyt yli 70 ja lisää on mahdollista vielä tulla.
Piirin ulkopuolisille tiedoksi, että osallistumismaksu koskee koko ottelua.
Kilpailut alkavat klo 11. tarkempi aikataulu, johon voi kilpailun aikana tulla muutoksia tulee näille sivuille sekä kilpailukalenteri-palveluun:

Moniottelujen pm-kisat osa2.

Kentällä on kioski toiminnassa ja sieltä saa pientä makeaa ja suolaista purtavaa sekä juomia.

Tervetuloa kisailemaan Joutsaan!

Junioreiden moniottelujen pm-kisat Joutsassa lauantaina 27.8.