Juoksukoulu – kevään toiminta kaikille 7-12 vuotiaille juoksemisesta innostuneille urheilijanaluille alkaa keskiviikkona 10.4. klo 18 urheilukentällä. Toiminta jatkuu keskiviikkoisin 22.5. saakka. Sen jälkeen alkaa jälleen yleisurheilukoulu.
Juoksukoulussa harjoitellaan nimensä mukaisesti juoksemisen taitoja ja ominaisuuksia, leikkejä ja hauskanpitoa unohtamatta. Vaikka toki juokseminen on hauskaa!
Juoksukoulua vetävät Noora Pura ja Henriikka Haapala. Toimintamaksu on 30 euroa ja se sisältää yleisurheilulisenssin, joka tässä ikäluokassa pitää sisällään myös vakuutuksen. Yleisurheilulisenssi on käytännössä myös kilpailulupa SUL:n seurojen järjestämiin kilpailuihin.
Toivottavasti mahdollisimman moni myös innostuu kilpailemaan vaikkapa seuran omissa maastojuoksukisoissa. Hienoa on, jos saamme useita juoksijoita myös piirinmestaruusmaastojuoksukisoihin Lahteen la 11.5.!
Huomaa, että jos lapsi osallistuu juoksukouluun, saa alennusta kesän yleisurheilukoulusta, koska lisenssi on jo maksettu. Kohtuullisella kustannuksella saa ohjattua toimintaa huhtikuusta elokuun alkuun.
Tervetuloa mukaan liikkuvaan joukkoon!