Junior indoor meeting 18.1.2020

Jyväskylässä pidettiin kansalliset Junior indoor meeting -kilpailut 18.1.2020. Mukana oli hienosti yli 300 pääasiassa juniori-ikäistä osallistujaa. Pommista mukana olivat Olivia Fagerholm, Veera Reponen ja Luukas Kemppainen.

Olivia hyppäsi kolmiloikassa uuden ennätyslukeman tasan kahdeksan metriä. Olivian pomput lähtivät selkeästi lankun takaa, joten tulosparannus on helppo tehdä siltä osin jatkossa. 1000m juoksussa Olivia teki myös ennätyksensä ajalla 4.06,82.

Veera Reponen kirmasi T14 -sarjassa 60m juoksun. Aika oli uusi ennätys 8,29. Lähtö oli erityisen hyvä. Täyden vauhdin juoksussa Veeralla on vielä reservissä kovempia aikoja, kunhan piikkarijuoksuja tulee alle. Sijoitus oli kakkonen erässä ja koko kisassa.

Luukas Kemppainen juoksi 60m miesten sarjassa, koska p15 -sarjassa ei ollut ko matkaa. Kisan nuorimpana Luke ei ujostellut, vaan juoksi ensimmäisen erän voittoon uudella ennätysajalla 7,69.

Omassa p15 -sarjassa Luke juoksi 200m aikaan 26,74 ja voitti oman eränsä. Kokonaiskilpailussa sijoitus oli kolmas.

Kaksi mitalia ja suklaapatukkaa omien ennätysten lisäksi oli iloa aiheuttaneen päivän saldo.