Joutsan ja Pommin edustajia KLL SM-kisoissa

Tänä vuonna Koululiikuntaliiton SM-kisat yleisurheilussa pidettiin Heinolassa 12.-13.9.2015. Joutsan yhtenäiskoulusta oli mukana mukavasti edustajia viime vuoden tapaan. Anniina Haapala juoksi kesän ensimmäisen ja ainoan kisansa sadalla metrillä ja teki lievässä vastatuulessa alkuerässä ajan 14,01. Kolme kuukautta sitten tehdyn nilkkaleikkauksen jälkeen tämä oli hyvä lähtötasotesti tulevaan harjoituskauteen.  Anniina loppusijoitus 51 tytön joukossa oli 29.  Erika Haapala juoksi 800m sarjassa A-tytöt aikaan 2.54,58.

Lauantaina B-sarjan tyttöjen 4×100 metrin viestiin osallistui Joutsan yhtenäiskoulun joukkue juoksujärjestyksessä Tuuli Liukkonen, Laura Kotimäki, Anniina Haapala ja Krista Tuukkanen. Tytöt selvisivät juoksustaan hienosti puhtain vaihdoin ja saavuttivat 7. sijan ajalla 54,7.  Valitettavasti tässä kisassa ei saatu sähköaikoja, mutta viime vuoden Mikkelissä juostu aika 55,70 parani kuitenkin selkeästi.

Lauantaina kisassa oli mukana myös Hartolan yhtenäiskoulusta Pihla Johansson, joka heitti keihästä mainiosti ennätyksensä 31,91.  Pihlan sijoitus oli 17.

Sunnuntaina ainoa kisailija oli Tuuli Liukkonen, joka juoksi 300 metrin matkalla ennätyksensä 46,52 sijoittuen sijalle 22.

Tyttöjen suorituksiin pitää olla tyytyväinen. Viestijoukkueita ei ollut mukana monelta suuremmaltakaan paikkakunnalta. Lisäksi kaikilla joukkueen jäsenillä ei ollut kokemusta isommista yleisurheilukisoista, mutta siitä huolimatta jokainen oli tilanteen tasalla.

Kiitoksia mukana olleille urheilijoille, huoltajille sekä kunnalle ja koululle myötämielisestä suhtautumisesta koululaisten kilpaurheiluun.

heinola2015

Viestijoukkueella oli hauskaa kisan jälkeen!