Hiihtokisakaudelle jatkoa

Pommin hiihtäjät pääsivät jatkamaan kisakauttaan vielä vuoden 2024 lopulla, vaikka osa hiihdoista olikin jouduttu perumaan keliolosuhteista johtuen. Aleksi Saarela oli hiihtämässä Salpausselällä Hannu Viitalan muistohiihdoissa 28.12. Kyseessä oli vapaalla hiihtotavalla hiihdetty viiden kilometrin yhteislähtökisa. Arpa oli sijoittanut Aleksin takariviin ja kapealla radalla ohittelu oli haastavaa. Kun kulkukin oli hiihtäjällä vähän kateissa, pääsi kisan kärkiryhmä karkaamaan reilun puolen minuutin päähän. Aleksin sijoitus oli yhdeksäs.    

Tulokset Hannu Viitalan muistohiihdoista

Puijon hiihdot ja Iivo-cup hiihdettiin 4. ja 6.1.2025 Kuopiossa. Molempana päivänä M16-sarjassa oli matkana 7,5km. Lauantaina hiihdettiin perinteisellä tavalla ja maanantaina vapaalla hiihtotavalla. Alunperin vapaan kisa piti hiihtää sunnuntaina, mutta kovan pakkasen takia kisa siirrettiin päivällä eteenpäin. Siirron mahdollisti maanantaina vietetty loppiainen. Kisaviikonloppuun oli ilmoittautunut Pommin poikatrio. Parhaiten kisassa sijoittui Milo Äyrämö ollen neljäs ja häviten pronssisijan vain 1,5 sekunnilla. Aleksi Saarelan kulku ei edelleenkään ollut toivomansa kaltaista ja eroa kärkeen tuli puolitoista minuuttia ja sijoitus oli kuudes. Terveysmurheista kärsivä Miska Hokajärvi joutui keskeyttämään kisan. 

Maanantain vapaan kisassa ylivoimainen voittaja oli Jyväskylän Herkko Heikkinen. Pommin Milo ja Aleksi hiihtivät tasatahtia ollen kisan toinen ja kolmas. Milo oli vajaan kolme sekuntia Aleksia nopeampi. Kovin suuria hurraahuutoja ei tämäkään kisa herättänyt pojissa. Miska ei startannut tähän kisaan.     

tulokset Kuopio perinteinen kisa

tulokset Kuopio vapaan kisa

Sunnuntaina 12.1. hiihdettiin Anjalan kansalliset hiihdot. M16-sarjassa olivat kisakuntoa hakemassa Milo Äyrämö ja Aleksi Saarela. Heillä oli matkana 9,2km vapaalla hiihtotavalla. Milo oli 25 sekuntia Aleksia nopeampi voittaen kisan Aleksin sijoittuessa toiseksi. Kisakunnon löytyminen jää nähtäväksi, kun pojat suuntaavat seuraavaksi viikonlopuksi Hämeenlinnaan nuorten SM-hiihtoihin.  

tulokset Anjalan hiihdot