Hiihtokauden päättäjäisiä vietettiin uuden kauden kynnyksellä

Koronan vuoksi syksyyn siirrettyjä hiihtokauden 2019-2020 päättäjäisiä vietettiin Lamminmäellä viime lauantaina. Päättäjäisissä muisteltiin edellistä talvea ja palkittiin viime kaudella menestyneitä hiihtäjiä ja hiihtokoululaisia. Vuoden hiihtourheilijana palkittu ampumahiihtäjä Suvi Minkkinen ei päässyt tulemaan paikalle, mutta Suvi kertoi kuulumisistaan Skypen välityksellä. Minkkinen kertoi, että harjoituskausi on sujunut hyvin ja Maailman Cup – kausi alkaa pian Kontiolahden tuplakisoilla.

Hiihtoväen keskuudessa ei liene aiemmin nähty yhtä haasteellista talvea, kuin viime talvi oli. Koko talvi taisteltiin luonnon lumen puutteen vuoksi ja lopulta kauden keskeytti korona. Joutsan Pommin hiihtäjät pääsivät onneksi hiomaan kisakuntoa tutuissa maisemissa, sillä koko kauden loistavassa kunnossa ollut tykkilatu mahdollisti harjoittelun omilla laduilla. Hyvät olosuhteet takasivat pommilaisittain hienon kilpailukauden tulosten valossa. Pommin junnunelikko Aleksi Saarela, Väinö Koistinen, Elli Lavia ja Iida Lavia kiersivät koko talven ahkerasti kisoja tuoden Pommille useita palkintopallisijoituksia kansallisista kilpailuista. Kirkkaimpina saavutuksina mainittakoon Elli Lavian ja Aleksi Saarelan Keski-Suomen Piirinmestaruusvoitot sekä Keski-Suomen Hopeasompa-cupin kokonaiskilpailuvoitot. Hiihtojaosto päättikin palkita kauden parhaana junnuhiihtäjänä Aleksi Saarelan ja kauden parhaana hopeasompaikäisenä Elli Lavian.

Kuvassa palkittuja hiihtäjiä.

Päättäjäisistä siirryttiin sujuvasti uuden kauden avajaisiin. Hiihtäjille tarjottiin mahdollisuutta suksien hiontaan. Hiihtoväki pääsi myös tutustumaan Peltosen suksiin sekä Rexin voideuutuuksiin. Päivitetyn kaluste- ja voidepakin turvin on hyvä lähteä odottamaan lumista talvea.

Sami Hilden esittelemässä Alpinan monoja, Peltosen suksia ja Rexin voideuutuuksia.