Joutsan Pommista oli kahden urheilijan edustus Hipposhallien ensimmäisessä osassa lauantaina 18.1.2025. Weera Järvinen osallistui T13 -sarjassa 60m juoksuun, korkeuteen ja kuulantyöntöön. 60 metrillä hän juoksi erittäin tasaisessa erässään kolmanneksi ajalla 9,31. Hienosti Weera pudotti omasta ennätyksestään lähes kaksi kymmenysosasekuntia. Kuulassa Weera työnsi ensimmäisen kilpailun 2,5 kilon kuulalla. Tulos oli 8,22, jolla tuli 36 tytön joukossa hyvä neljäs sija. Korkeudessa tulokseksi jäi tällä kertaa 125 ja sijoitukseksi sillä tuli yhdeksäs.
Markus Porvari avasi hallikauden vasta Jyväskylässä. Alkuvuodesta sairastettu flunssa sotki suunnitelman juosta Lahdessa loppiaisena. 60 metrillä Markus sai erittäin hyvän startin. Täyden vauhdin juoksu ei vielä ihan auennut, mutta tulos oli silti uusi ennätys 7,26. Tällä hän oli eränsä kolmas. Toisena matkana oli harvoin juostu 150 metriä. Kolmannessa erässä Markus starttasi Hippoksen tiukkaan kaarteeseen räväkästi. Aivan juoksun lopussa Kangasniemen Kalskeen Ville Kyrönlahti nousi Markuksen ohi ja erän voittajaksi. Erinomainen suoritus hyvällä ajalla 17,35.
Seuraava kilpailu Markuksella on tulevan viikonloppuna Vaasassa Botnia-hallissa. Siellä lajeina ovat 60 ja 200 metrin juoksut. Hallikauden päätavoite ovat helmikuun lopulla Helsingissä pidettävät nuorten SM-hallikisat.
Hipposhallien tulokset Tilastopajassa (avautuu uuteen välilehteen)

Pauli Huuskonen piti yli 30 vilkasta kuulaa työntänyttä tyttöä hyvässä järjestyksessä Hippoksella 18.1.2025!