Elokuun tuloksia yleisurheilussa (Turku, Lahti, Kouvola, Heinola)

Elokuun lopun tuloskimara Joutsan Pommin yleisurheilijoilla

 

SAUL SM-kisat Turku 9.-11.8.

Joutsan Pommi on kuulunut Suomen Aikuisurheiluliittoon vuoden alusta. Kesän päätapahtumassa Turussa oli mukana tuhat aikuisiällä urheilun aloittanutta sekä niitä, jotka eivät ole ymmärtäneet koskaan lopettaa. Kisoissa on hieno ja kannustava tunnelma ja kilpailijoista löytyy useita itsensä voittaneita ja omaksi parhaakseen liikkuvia.

M50 kuula: 4) Mika Sirkka JoutsPo 12,67

M50 painonheitto 5) Mika Sirkka JoutsPo 13,46

 

14-15v SM-kisat Lahti 9.-11.8.

14 -vuotiaat ovat yleisurheilussa ensimmäinen ikäluokka, jossa kilpaillaan Suomen mestaruuksista. Luukas Kemppainen alitti kesällä aiemmin A-luokan tulosrajan, jolla hän sai oikeuden osallistua kisoihin. Lahdessa Luukas olisi parantanut muutoin ennätystään selkeästi, mutta tuulta oli hieman liikaa.

P14 100m 1. alkuerä: 6) Luukas Kemppainen JoutsPo 12,40 (tuuli +2,3). Sijoitus kokonaiskilpailussa 9.

 

Kouvola 15.8. Elovalkea kisat

Veera Reponen osallistui neljä vuotta vanhempien sadalle metrille, eikä hassummin pärjännytkään kun saavutti kolmossijan kymmenen juoksijan joukossa. Anniina Haapala valmistautuu kauden pääkisaansa eli 19-vuotiaiden SM-kisoihin kuun lopussa.

N19 100m: 2) Anniina Haapala 13,20 (tuuli -0,7)

N17 100m erä 2: 3) Veera Reponen 13,48 (tuuli 0,0) Oma ennätys

 

Heinola Games 22.8.

Pommille seitsemän palkintopallisijoitusta Heinolasta. Luukas Kemppainen kokeili monipuolisesti neljää lajia ja hyppäsi pituudessa ennätyksensä.

T11 pituus: 6)Olivia Fagerholm 3,61

T11 60m erä 1: 5)Olivia Fagerholm 10,57

T13 60m: 1)Veera Reponen 8,44

P13 60m: 1)Benedict Seppälä 8,13, …6)Ilmari Laitinen 10,44

P13 kuula: 1)Benedict Seppälä 11,74, …5)Ilmari Laitinen 7,09

P15 pituus: 1)Luukas Kemppainen 529 (oma ennätys)

P15 100m: 1)Luukas Kemppainen 12,84

P15 kuula: 3)Luukas Kemppainen 9,13

P15 800m: 1)Luukas Kemppainen 2.35,09