Maastojuoksu -cup osakilpailu 2/2025
Kansallisena juoksupäivänä juostiin Pommin maastojuoksu-cup toinen osakilpailu. Tulokset paranivat monella edelliseen juoksuun verraten!
Kansallisena juoksupäivänä juostiin Pommin maastojuoksu-cup toinen osakilpailu. Tulokset paranivat monella edelliseen juoksuun verraten!
Maastojuoksu-cup 2025 aloitettiin pirteästi yli 30 juoksijan voimin. Lasten sarjoissa oli mainiosti osallistujia. Vähintään kolmeen osakilpailuun osallistuneet palkitaan kauden päättäjäisissä syksyllä. Seuraava, kevään toinen osakilpailu
Usva Oksanen, Viljo Rossi ja Weera Järvinen kävivät Pajulahdessa 6.4. pidetyissä Lahden piirin pm-hallikisoissa menestyksekkäästi edustamassa Pommin värejä. Usva teki sarjassaan T9 kolmessa lajissa joko
Junnujen hiihtokaudella on käytännössä kahdet isot kisat. Tänä vuonna Laajavuoren maisemissa Jyväskylässä kisattiin 21.-23.3. toiset niistä kauden tärkeistä ja isoista kisoista. Kyseessä oli tietysti Hopeasompakisat.
Joutsan Pommin Pekka Hietanen edusti Suomen väreissä veteraanien MM-kisoissa. Kisat hiihdettiin Sveitsin Klostersissa 8.-16.3.2025. Pekan ikäryhmä on M10. 10.3. hiihdetyssä avauskisassa Pekka sijoittui 5km:n perinteisellä
Kansallinen Mäntsälä-hiihto hiihdettiin 2.3.2025. Parkkipaikat olivat jäätiköllä/kurassa ja latu oli merkattu lumella! Ladulla oli sutinaa, sillä käytössä oli kapeahko vajaan kahden kilometrin reitti ja hiihtotapana
Joutsan Pommin ja LC Joutsa-Jousan järjestämät vapaan hiihtotavan nappulahiihdot hiihdettiin aurinkoisessa talvisäässä lauantaina 15.3.2025. Tulokset: 2021 tai myöh. syntyneet tytöt, 40m:1) Bea Kullberg 0.23, 2)
Koululiikuntaliiton kisat kisailtiin Kuopiossa Puijon maastoissa 21.-23.2. Yhtä aikaa kilpailtiin maastohiihdossa, yhdistetyssä ja mäkihypyssä, joten kilpailijoita huoltajineen oli satapäin liikkeellä koko viikonlopun ajan. Näissä kilpailuissa
Joutsan Pommin iltahiihtojen tulokset 18.2.2025, hiihtotapa vapaa. N6, 400m: 1) Elli Oksanen JoPo 2.46, 2) Enna Oksanen JoPo 4.42 M6, 400m: 1) Urho Oksanen JoPo
Pommin hiihtäjiä on osallistunut helmikuun alkupuolen aikana varsin kiitettävästi erilaisiin kisoihin. M16-sarjalaisista Miska Hokajärvi pääsi terveysmurheidensa jälkeen vihdoin takaisin ladulle 1.2. Iisalmen Iivo-nuorisocupissa. Matkana oli