Korona on kurittanut kovalla kädellä tämän kauden hiihtokisoja. Kisoja on peruuntunut toinen toisensa jälkeen ja tilanne myöhempien kisojen osalta on vähintään yhtä epäselvä, kuin tähänkin asti koko kausi on ollut. Lahti ja Hollola ottivat härkää sarvista ja laittoivat kisat pystyyn tammikuun toisena viikonloppuna. Kisojen vähyyden myötä varsinkin lauantain Hollolan Customski-hiihdot keräsivätkin ison osallistujamäärän, jossa oli kuntoaan mittaamassa ikäsarjoittain Suomen kärkihiihtäjät.
Pommin junnuista 12-vuotiaiden sarjassa hiihtävä Aleksi Saarela on hurjassa lyönnissä. Aksu hiihti lauantain vapaan hiihtotavan kisassa komeasti pronssille. Voittokin oli otettavissa, sillä tappiota voittajaan jäi vain 16 sekuntia ja hopeaan eroa vaivainen vajaa sekunti. Aksu harmittelikin kisan jälkeen, ettei uskaltanut lähteä täysillä alusta asti. Sunnuntain perinteisen kisassa tuli myös hieno onnistuminen ja tuloksena neljäs sija.
N12-sarjan Iida Lavia ja N16-sarjan Elli Lavia hiihtivät lauantaina vapaan kisassa oman tasonsa mukaisesti. Sunnuntain perinteisen kisassa oli molemmilta eväät syöty Lahden rankoilla maailman cup-laduilla.
M16-sarjassa Väinö Koistinen oli mukana lauantain vapaan kisassa. Väinön lauantain meno oli myös oman tason mukaista.