Nuorimpien sarjojen Suomenmestaruuskisat pidettiin Naantalissa 7.-9.8. Upean helteisen viikonlopun kisoissa mukana Pommista olivat Luukas Kemppainen, Veera Reponen sekä Valtteri Virtanen. He kaikki olivat alittaneet kisarajaksi vaaditun A-luokan tulosrajan jo hyvissä ajoin kesällä.

La 8.8. juostiin kaikkien sarjojen pikamatkana 100m. Aamulla ensimmäisenä tulessa oli Luukas joka juoksi itsensä p15 sarjan finaaliin eränsä kolmantena. Aika aamukarsinnassa oli 12.04. Seuraavaksi alkoi T14 sarjassa Veeran kolmivaiheinen urakka. Veera hoiti oman alkueränsä ammattimaisin ottein ykkössijalla ajalla 13,02. Tiedossa oli kolme juoksua neljän tunnin sisään helteisissä oloissa, joten kentän halkaiseviin juoksuihin ei ollut mitään tarvetta tässä vaiheessa. Vauhtireservistä on tässä hyötyä ja Veran kesän aikana kohentunut ennätys auttoi tässä. Välierässä tunnin päästä alkuerästä Veera peesasi tyylikkäästi viereltä lähtenyttä Espoon Elmiina Siikalaa eikä lähtenyt tässäkään riehumaan vaan varmisti finaalipaikan erän kakkossijalla. Sen jälkeen olikin tärkeä löytää varjoa ja tankata hieman energiaa.

Finaalivaiheen aloittivat P15 -sarjalaiset. Luke starttasi ulkoa eikä,saanut erityisen terävää lähtöä..Hän on vahva lähtijä ja koska tämä osa ei nyt sujunut niin hän ei päässyt kunnolla juoksuun mukaan. Sijoitus oli kahdeksas ajalla 12,29. On syytä muistaa, että tämäkin on lähes kolme kymmenystä viime kesän ennätystä parempi tulos. Lukella on vielä tälle kesällekin reservissä tulosparannuksia esimerkiksi pituushypyssä.

Seuraavana oli vuorossa suoraan loppukilpailuna juostu P14 sarjan sadan metrin juoksu. Uloimmalta radalta starttasi Valtteri, joka,on aloittanut yleisurheilun ryhmässämme vasta viime syksynä. Lahjakkuudesta kertoo se, että hän on ensimmäisenä kesänä alittanut jo kisarajan ja on noussut korkealle ikäluokkansa tilastoissa. Eikä tilastossa tällä kertaa ollut virhettä vaan Valle kirmasi varmasti pronssille, eikä hopeakaan ollut kaukana. Tämä oli Pommille pitkästä aikaa sm-tason mitali kaikki sarjat mukaan lukien yleisurheilusta.

Taktiikkapalaveri ennen loppukilpailua

14 -sarjan tyttöjen mestaruudesta näytti kehkeytyvän etukäteen Noormarkun Ada-Olivia Oksasen ja Espoon Elmiina Siikalan välinen taisto. Pronssista näytti ottavan yhteen Jyväskylän Pihla Tiihonen sekä Veera. Kolmas juoksu lyhyen ajan sisään ja helteiset olot toivat oman mausteensa soppaan. Koko juoksun ajan Veera oli vahvasti sijalla kolme eikä siitä luopunut. Järkevä erävaiheiden juoksu todennäköisesti helteisissä oloissa auttoi hyvään loppukilpalusuoritukseen. Kisojen toinen pronssi seuran juoksijalle tuli ajalla 12,89 jota voidaan pitää hienona suorituksena ottaen huomioon kolmen juoksun rasitukset, helteisen sään sekä yli kaksi metriä sekunnissa puhaltaneen vastatuulen.

Veera valmistautumassa välierään

Lopputuloksena kolme loppukilpailupaikkaa ja kaksi mitalia oli valtavan hieno menestys pienen seuran urheilijoille, jotka eivät talvella pääse omalla paikkakunnallaan harjoittelemaan lajeja sisäoloissa. Olosuhteita ei kannata syytellä, vaan löytää asioihin ratkaisu.

Su 9.8. kisoissa oli mukana vielä Luukas. Hän alitti heinäkuun alussa Tuusulassa ikäluokkansa kisarajan . Asikkalassa edellisenä viikonloppuna alittui 40 sekuntia ajalla 39,97. Nyt Lukella oli tavoitteena parantaa tätä ennätystä. Toisessa erässä juossut Luke aloitti maltilla ja kiihdytti itsensä kaarteesta takamatkalta keskijoukkoon ja lopulta erän viidenneksi. Uusi ennätysaika on nyt 39,86. Tähän kisojen lopetukseen voi olla oikein tyytyväinen! Loppusijoitus oli 12.

Kisojen tulokset löytyvät Tilastopajan palvelusta:

https://www.tilastopaja.eu/fi/db/tulokset.php?CID=77750

14-15v SM-kisoista hienoa menestystä pikamatkoilta