Search
Close this search box.

KLL ja Pogostan

Junnujen hiihtokauden toiset pääkisat, Koululiikuntaliiton (KLL) hiihtokisat, hiihdettiin varsin talvisissa maisemissa Rovaniemellä 22.-24.3. Joutsan yhtenäiskoulun ja samalla Joutsan Pommin edustajana kisoissa oli tänä vuonna vain Aleksi Saarela. 

Kisaviikonloppu käynnistyi perjantaina skicrossilla eli XCX-kisalla. Kilometrin mittaiselle vapaalla hiihtotavalla hiihdettävälle radalle oli mahdutettu mutkia, kumpareita, pujottelua sekä pieniä ala- ja ylämäkiä. Aleksin karsintahiihto lähti hyvän oloisesti ja vauhdikkaasti käyntiin, mutta jäisellä alustalla puolessa välissä matkaa tapahtunut kaatuminen vesitti hyvän lopputuloksen. Karsinta-ajan perusteella kuusi nopeinta sijoitettiin A-finaaliin taistelemaan sijoituksista 1-6, B-finaaliin sijoitettiin karsinnan seuraavat kuusi nopeinta (sijat 7-12) jne. Aleksin sijoitus karsinnassa oli 27., minkä myötä tuli paikka E-finaaliin. Aleksi otti helpon erävoiton, mutta sijoituksellisesti sillä ei ollut käytännön merkitystä. Lopullinen sijoitus M16-sarjassa oli 25.

tulokset XCX-hiihto

Lauantaina hiihdettiin perinteisellä hiihtotavalla väliaikalähtöinä ja M15-sarjassa matkana oli sähäkkä kolme kilometriä. Lähtöjärjestys määräytyi edellisen päivän XCX-hihdon tulosten mukaan eli sen kisan nopein pääsi viimeisenä ladulle. Aleksi oli oman ikäisistänsä  seitsemänneksi nopein, joten XCX:n epäonnistumisesta huolimatta lähtöpaikka pertsan kisaan oli ihan hyvä. Sukset saatiin loistavaan kuntoon, mutta hiihtäjä kävi hitaalla. Iskua ja tempoa ei löytynyt riittävästi, mikä onkin ollut haasteena koko kauden. Sijalla kymmenen oli pettymyksen kuorruttamat reunukset.    

tulokset lauantai        

Sunnuntai oli yhteislähtöjen ja vapaan hiihtotavan päivä. M15-sarjalaisten matkana oli viisi kilometriä. Edellisen päivän hiihdolla oli tässäkin merkitystä, sillä viisi nopeinta pääsi eturiviin, seuraavat viisi toiseen riviin jne. Aleksi oli siis hiihtänyt itselleen paikan toiseen riviin. Vajaat neljäkymmentä nuorta miestä ampaisi vauhdikkaasti matkaan ja vauhtia pidettiin maaliviivalle asti. Porukka harveni matkan aikana ja kärkipään sijoitukset ratkottiin viimeisessä ylämäessä ja maalisuoralla sijoituksensa. Aleksi oli yksi näistä loppusuoran taistelijoista ja tiukan otatuksen jälkeen sijoitus oli neljäs. Vaivaiset 0,1 sekuntia erotti hänet pronssimitalille ehtineestä Konsta Heikkisestä. Kunto riitti tällä hetkellä neljä kilometriä eikä viimeiselle kilometrille ollut enää tarvittavaa puristusta. Pettymys oli tietysti valtaisa, mutta pääsy kuuden palkittavan joukkoon lievitti jo kotimatkalla hivenen harmia. Aleksin kausi on nyt paketissa ja paketin päälle tuli kuin tulikin pieni rusetti!

tulokset sunnuntai

Pogostan hiihto hiihdettiin Ilomantsissa lauantaina 23.3. Joutsan Pommin väreissä kisaan oli ilmoittautuneet Marko Salo sekä Äyrämön perheestä Sami, Milo ja Alisa. Äyrämöt eivät sairastelun takia päässeet starttiviivalle, mutta Marko heitti perinteisellä hiihtotavalla 60km varsin vauhdikkaasti! Loppuaika 3:23:37 oikeutti hienosti kymmenenteen sijaan liki kahdensadan hiihtäjän porukassa.

tulokset Pogostan